maanantai 30. syyskuuta 2013

Vaimo rakas, ei enempää tuoleja


Annoin sen olla viikon auton takaluukussa. Oli vähän vaikeaa keksiä sopivia saatesanoja. Viikonloppuna mies nappasi auton avaimet ja lähti asioille. Hän palasi tuoli sylissään. "Vaimo rakas, ei enempää tuoleja."

Nomutku! Se on niin ihana! Ja maksoi vain 17 euroa! Samalla tuli tuettua SPR:n toimintaa! Tutkailin jo kirppiksellä, että verhoilunkin voisi uusia itse. Jalkojen pultit on helppo avata.

Louekari/Lepon kangas nojailee olohuoneessa lipastoon ja odottaa jatkokäyttöä. Se tuli meille edelliseen kotiin kaunistamaan avorappujen kaikuvaa tunnelmaa. Valehtelukohu tuo kankaaseen vähän erikoisia fiiliksiä. Minusta on suorastaan kiehtovaa, että kangas on syntynyt vanhojen valokuvien pohjalta, mutta mutta... Olisihan sen syntyhistorian voinut liittää teokseen vähän aikaisemmin tai ainakin viimeistään asiaa kysyttäessä.

Viikonloppu oli täynnä toimintaa: piano liikahti olkkariin, keittiö sai kaksikin uutta lamppua, pihalta poistui iso lasti roinaa, ja tarjolla oli vaikka mitä asioita edistävää ja mukavaa äksöniä. Hyviä hetkiä :)

perjantai 27. syyskuuta 2013

0,8 neliön suomalais-marokkolainen wc

No niin, tässä sitä nyt ollaan, tukevasti epämukavuusalueella julkaisemassa kuvia vessasta. Älkää käsittäkö väärin, tykkään kyllä tästä bloggaamisesta. On hauskaa pälättää (omasta mielestään) kiinnostavista asioista ja huomata, että siellä jossain on samoista jutuista innostuneita tyyppejä. Mutta siltikin vessakuvien julkaisemisessa on jotain perin outoa. Joten, pienen epävarmuusmuminan saattelemana, tässä on tämä meidän melkein valmis alakerran vessamme:


Kuten kuvasta näkee, vessa on rappusten alla ja todella pieni. Jos neliömäärän laskee yli 160 senttiä korkean tilan mukaan, vessassa ei ole yhtäkään neliötä :D Koko johtuu tietysti siitä, ettei talossa ollut alun perin sisävessaa. Kun vessa on sitten aikoinaan tehty, se on päätetty laittaa pikkuruiseen koppiin rappujen alle. Minusta sijainti on tosi kätevä, koska aika usein rappusten alle jää epämääräisiä hukkaneliöitä. Eikä siellä pöntöllä istuessaan oikeastaan tarvitse niin valtavasti tilaa. 

Pikkuruisen vessan suuri juttu on marokkolaishenkinen lattia, jollaisesta olen unelmoinut jo vuosia. Vastaavista laatoista haaveileville sanoisin, että nämä laatat tuovat mukanaan murheita. Sementtilaatat ovat erittäin paksuja ja erittäin huokoisia pinnaltaan. Niitä on haastava leikata, ja laatat imevät asennusvaiheessa kaiken lian. Jos käsissä on pisarakin laastia, laatta suorastaan imuroi sen sisäänsä. Laatoituksen jälkeen laattoihin laitetaan suoja-aine, joka tekee pinnasta paremmin likaa hylkivän. Näin jälkikäteen mietin, että olisi ehkä parempi laittaa suoja-aine jo etukäteen. Paksut ja suorareunaiset laatat voi asentaa ilman saumoja, mutta me päädyimme laittamaan kapeat saumat. Järkeilimme, että saumojen kanssa laatat sietäisivät paremmin vanhan talon elämisen ja lattialämmityksen.


Vessan seinät tehtiin valmiiksi maalatusta helmiponttipaneelista. Maalipinta on hiukan muovisen oloinen, mutta päädyimme kuitenkin siihen tiukan aikataulun vuoksi. Paneelit voi maalata uudelleen sitten joskus kahdenkymmenen vuoden päästä, kun remonttilistalle on ilmestynyt tyhjä kolo. Tuo takakulman ihmeellinen pömpeli on peittämässä keittiön puolelta tulevaa pyykinpesukoneen viemäriä.


Allas ei ole minulle erityisen mieluinen, mutta mitat olivat sopivat. Halusimme käyttökelpoisen altaan, jossa mahtuu pesemään molemmat kädet yhtä aikaa. Monet pienet altaat ovat niin paksureunaisia, ettei niissä oikeasti mahdu huuhtelemaan kuin yhden käden kerrallaan. Peili on Ikeasta. Altaan ja peilin väliin ajattelin laittaa vielä muutaman rivin laattoja, ettei paneeli vety roiskevedestä. Pyyhekoukku on mallia "tähän pitää vetää sähköt katkaisijalle eikun laitetaankin katkaisija tuolle toiselle seinälle". Johdot saa onneksi piiloon ihan oikean pyyhekoukun alle, kunhan kaunis koukkumalli tulee vastaan. Ja sitten tietysti ne listat :D Muutama pitää vielä maalata ja laittaa paikoilleen.

Ps. En ole näin taitava ottamaan kuvia pikkuruisesta keinovalossa kylpevästä vessasta. Postauksen kuvat otti ystäväni Mika, joka kulkee töissä ja vapaalla kamerat repussaan. Iso kiitos Mikalle :) Elämä ilman luovia ja hulluja ystäviä olisi niin paljon tylsempää ja rumempaa. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ne elokuun illat


Tiedättehän ne elokuun illat, jolloin istutaan myöhään puutarhassa lämpiminä iltoina. Juodaan viiniä ja nautitaan siitä, etteivät kukkapenkkien rikkaruohot näy hämyssä. Taivastellaan, että nyt on kyllä niin lämmin, että ihan kuin etelän illassa olisi. Pidetään katse kirjassa, koska jos sen nostaa, ei enää näe lukea.

Omppulassa ne elokuun illat hävisivät jonnekin tärpätin katkuun. Hankkimani ulkovalot pysyivät paketissa. Piha oli niin täynnä rempparoinaa, ettei sitä tehnyt mieli kuorruttaa.

Tänä vuonna vietetään siis niitä syyskuun iltoja. Ne ovat sellaisia, että taivastellaan matkalla kellarisuihkuun, kuinka kivalta paketista otetut valot näyttävätkään. Ja haaveillaan niistä elokuun illoista, jolloin taas tarkenee istua ulkona.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Mehumaija vs. mehustamo


Omenamehuraadista iltaa! Meillä testailtiin tänään Omppulan omenamehua vuosikertaa 2013. Hyvä satovuosi, joskin vähän kiireinen.


Mehua on oikein kahta sorttia: itse maijalla keitettyä ja mehustamossa teetettyä. Maijalla tekeminen oli järjettömän työlästä. Kellokortti näytti, että mehua syntyi yksi litra per tunti. Tämän lisäksi piti ostaa pulloja, pestä pulloja ja kiroilla halkeilevia pulloja.


Mehustamo oli helppo: omenat autoon ja auto mehustamolle. Mehu on hanaviinipakkauksessa, jossa se säilyy vielä avattunakin kuukauden. Eikä haittaa yhtään, että päädyimme sattumalta juuri sellaiseen mehustamoon, jossa on ymmärretty myös kauniin pakkauksen merkitys.

Vain lapsi voi keksiä tarjoilla keksit näin. Mitäköhän Ikean lapsiparkissa oikein tehdään?

Entäs se maku sitten? Kolmen aikuisen ja kolmen lapsen raati päätyi siihen, että maijamehu on makeampaa ja kirkkaampaa. No, tietysti se on makeampaa, koska lisäsimme sokeria. Mehustamon mehussa ei ole sokeria. Molemmat olivat omalla tavallaan hyviä, joten kisan ratkaisee vapaa-ajan rajallinen määrä. Ensi vuonna omenat kärrätään mehustamolle.

Rempparintamalle kuuluu sellaista, että kaksi maailman pienintä vessaa ja yksi maailman pienin kylppäri valmistuvat ihan pian. Keräilen juuri rohkeutta ryhtyä henkilöksi, joka laittaa nettiin kuvia vessastaan.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vad fint! (maanantai-inspis Göteborgista)

Toisinaan törmää koteihin, joissa on sitä jotakin. Eniten tykkään sekalaisista huusholleista, joissa punaisen langan puute on punainen lanka. Täsmällisesti tiettyyn tyyliin sisustetut kodit ovat usein tylsiä ja kuvastomaisia. Sekalainen tyyli on sikäli helppo, että ihan kaikille kertyy elämän varrella eriparisia huonekaluja. Se onkin sitten eri asia, kuinka niistä rakentaa jotakin kaunista. On niin paljon helpompaa saada aikaiseksi tyyli nimeltä opiskelijakämppä. Kaikki alla olevat kuvat olen kopioinut täältä. Ja eikun asiaan:


























sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Avomaankurkku aka herramunjee


Nyt tulee "viikon luontokuva" -sarjan ensimmäinen postaus. Oli meinaan pakko kaivaa kamera esiin, kun hyötykasvihurahtanut äitini toi meille vähän apetta. Tuo iso vihreä on tosiaan avomaankurkku. Lisäksi kuvasta löytyy kaksi sipulia, jotka nekin ovat aika vaikuttavan kokoisia. Isohko kesäkurpitsa näyttää näiden ystävien rinnalla aika mitättömältä. Tulitikkuaskin laitoin kuvaan, koska kaikissa "herramunjee, katso kuinka iso lahna/peruna/tatti/tomaatti" -kuvissa pitää olla mittakaavana tulitikkuaski. Jos mittakaava ei tuosta yläkuvasta aukea, niin tältä avomaankurkku näyttää kasvattajansa käsivarsilla:

 

Lapsena (ja nuorena ja ajokortti-ikäisenä) inhosin vanhempieni vihannestouhuja. Ei kiinnostanut yhtään. Nyt taidan olla siinä iässä, että tajuan ainakin hetkittäin homman jujun. Olkoon tämä varoitus vanhusten suuntaan. Saattaa olla, että vielä jonain päivänä Omppulasta kajahtaa! Tai no en tiedä... Mutta aina on kiva uhota ;) Ja syödä kotiväen luomujättikurkkua.

Ps. Oikeastaan olisi kyllä tosi hauska kasvattaa sellaisia paikallislehtivihanneksia. Porkkanalla on pallit! Onko tämä peruna vai sydän? Oooo, mansikka kuin kukka!

torstai 12. syyskuuta 2013

Makuuhuoneessa on sänky


Makuuhuoneessa on sänky. Kuulostaa tosi yksinkertaiselta. Mutta kun on ensin riipinyt lattiasta kokolattiamaton sekä painavat ja paksut kovalevyt, karhentanut ja pessyt vanhat lattialaudat, maalannut lattian kahdesti (työläällä) pellavaöljymaalilla, maalannut seinät, maalannut katon, purkanut makuuhuoneen yhteydessä olevan kylppärin + rakentanut sen uudelleen, ja mitäköhän kaikkea vielä, niin voi todeta sängyllä maatessaan, ettei sänky aivan yksinkertaisesti makuuhuoneeseen tupsahtanut. Siihen vaadittiin monelta ihmiseltä monta työtuntia.


Makkarin keltainen tapetti sai lakanakaappimme sisällön näyttämään jotenkin epäsopivalta. Vanhan kodin makkarin seinät olivat harmaat, joten lakanaostoksilla ei tarvinnut pohtia väriasioita. Harmaaseen sopi kaikki. Varmaan jotenkin samanlaisen päättelyn tuloksena juhlistin uutta makkaria ostamalla uudet harmaat lakanat. Ne ovat pellavaa. Nyt olen siis minäkin pellavalakanabuumin uhri. Fiilis ei ole tosin yhtään uhrimainen, kun saa kömpiä uudessa makkarissa uusiin lakanoihin. Kuulun ehdottomasti koulukuntaan, joka haluaa pellavalakanansa ryppyisinä. Eikä meillä edes ole mankelia.


Toistaiseksi sänky on makkarin ainoa huonekalu. Ainakin yöpöydät ja lukuvalot pitää hommata, järkeillä vaatesäilytys kuntoon ja tietysti ripustaa taulut, levittää matot, miettiä kattovalaisimet ja vaikka mitä muuta mieluisaa. Sähkötyöt on tehty ja uudet patteritkin asennettu, mutta sähköjä ei ole vielä kytketty keskeneräisen kylppärin takia.


Makkarin kauniit ikkunat ovat vähän mysteeri. Niissä on alkuperäisten ikkunoiden ruutujako ja lasitkin vintraavat kuten vanha lasi, mutta karmit ovat jotenkin liian hyväkuntoiset ollakseen 1920-luvulta. Helatkaan eivät näytä niin vanhoilta. Voisiko olla, että ikkunat on joskus uusittu, mutta niissä on käytetty alkuperäiset lasit? Sen tiedän, että 30 vuoteen ikkunoille ei ole tehty mitään tai korkeintaan vähän paikkamaalattu. Oli miten tahansa, on kiva, että yläkerrassa on alkuperäisen näköiset puukarmiset ikkunat. Keskikerroksessa ikkunat on vaihdettu uusiin nykyaikaisiin.

Makkarin sisällä on pömpelinä kylppäri. Siellä pitäisi tapahtua viikonloppuna tämä:


Kohti sisäsuihkua ja viikonloppua!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Onnea on...


...puoliso, joka sanoo, että nyt mennään, vaikka kotona on pihamaa täynnä laudanpaloja ja sahanpurua, makuuhuoneen jalkalistat puutarhapöydällä, piano edelleen eteisessä, yläkerta kaaoksessa laatoitustöiden jäljiltä, keittiön ruokapöydällä kahden viikon postit avaamatta, sohvatyynyjen välit tilkitty legopalikoilla, kesken olevia maalausprojekteja yhtä monta kuin huoneita, kellarissa kymmenittäin laatikoita odottamassa purkamista, puhdasta ja likaista pyykkiä kekoina nojatuoleilla, nurmikko täynnä omenoita ja tuhat muuta asiaa, jotka pitäisi tehdä.  


...ystävä, jonka kanssa voi syödä iltapalaa nuotiolla ja laulaa nuotiolauluja, joiden aikuisten tekemistä sanoista ei oikeastaan tajua yhtään mitään.


...heittää kiviä mereen. Pieniä kiviä, isoja kiviä, leipäkiviä. 


...asua rannikolla, joka on täynnä upeita luonnonsatamia.


...itsetehty omenahillo aamupuuron päällä. (Vaikka kotona onkin puuhella, johon paloi kiinni sokeria hilloa tehdessä. Miten hitossa sen saa koskaan irti rautalevystä?)


...kävellä saaren halki ja todeta, että metsässä on hienoimmat matot ikinä.


...seistä uimavahtina rantavedessä. Ja kiekua, ettei vaatteet päällä olevia saa ruiskia.


...huomata, että kaarnalaivat ovat edes muutaman tunnin ajan totta. Ne pärisevät, sukeltavat, rahtaavat, lentävät ja telakoituvat. Akut eivät lopu koskaan, eikä tietoturva ole ongelma.


...leikitellä ajatuksella, että lipuisikin vesireittejä kohti etelää, keräisi rohkeutta valtameren reunalla, antaisi pasaatituulien tempoa mukaansa, töksäyttäisi kumiveneen valkohiekkaiseen rantaan, nauraisi kalpealla naamallaan kilpaa paljasjalkaisten lasten kanssa, pelkäisi merirosvoja, söisi purkkiruokaa, lukisi loputtomasti kirjoja ja näkisi tähtitaivaan väärinpäin. Mutta eniten onnea on jättää meren optio käyttämättä ja palata sinne, missä on pihamaa täynnä laudanpaloja ja sahanpurua, makuuhuoneen jalkalistat puutarhapöydällä, piano edelleen eteisessä, yläkerta kaaoksessa laatoitustöiden jäljiltä, keittiön ruokapöydällä kahden viikon postit avaamatta, sohvatyynyjen välit tilkitty legopalikoilla, kesken olevia maalausprojekteja yhtä monta kuin huoneita, kellarissa kymmenittäin laatikoita odottamassa purkamista, puhdasta ja likaista pyykkiä kekoina nojatuoleilla, nurmikko täynnä omenoita ja tuhat muuta asiaa, jotka pitäisi tehdä.

Sellaiset olivat lämpimän viikonlopun onnet. Uuden viikon onni löytyy pitäisi tehdä -asioista.