perjantai 19. syyskuuta 2014

Kahden lehti-ilmoituksen taktiikka


Uusimmassa Tuuma-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli siitä, kuinka vanhat talot ovat nousseet lyhyessä ajassa aivan uudenlaiseen suosioon. Jutun kirjoittanut Joni Rousku oli tehnyt aiheesta gradun nimeltä "Olen aina halunnut asua täällä." Suomalainen vanha puutalo asumisunelmien kohteena, lohduttajana ja minuuden peilinä. Tutkielman aineistona on Avotakan kotijuttuja vuosilta 1967-2013. Gradu löytyy kokonaisuudessaan täältä (klik).

Rouskun mukaan puutalotarinoissa kiteytyy kertomus yksilöstä, jonka tunne elämänhallinnasta katoaa yhteiskunnan ja työkulttuurin murroksessa. Puutalot tarjoavat asujilleen nostalgisen pahoilta asioilta suljetun ympäristön. Minusta tuo Rouskun kuvaama ilmiö on huippumielenkiintoinen. Onko todella niin, että yt-neuvotteluiden kierre, pirstaloitunut tietotyö, terroristien hirveät murhavideot, lisääntyvä epävarmuus ja paisuva näköalattomuus saavat ihmiset haikailemaan hirsitorppien suojiin "vanhaa hyvää aikaa"? Vaikka se "vanha hyvä" oli monella hyvinvoinnin mittarilla paljon huonompaa aikaa kuin nykyaika!


Pohdin jutun myötä omaa "talotarinaamme". Ei ole vaikeaa löytää Rouskun listaamia aineksia. Hänen tutkimuksessaan nousee esimerkiksi esiin se, että puutaloja fanittavat etenkin "luova keskiluokka ja tietotyöläiset". Niihin minäkin taidan mieheni kanssa kuulua. Kaipa ainakin itsestäni löytyy myös hitunen yleismaailmallista ahdistusta, ja miehellä oli aivan varmasti toimistotyöläisen kaipuuta nikkarointiin, mutta suureen todellisuuspakoon tuskin tunsimme tarvetta. (Toisin kuin nykyään, kun jatkuva remontointi aiheuttaa toisinaan akuuttia tarvetta katsella netistä matkatoimistojen sivuja...)  

Meille talon hankinnan lähtökohdat olivat talokuume ja sijainti. Tunnistan itsessäni ripauksen (no, aika isonkin ripauksen) nostalgiahörhöä, mutta en olisi valmis muuttamaan maailman kauneimpaankaan vanhaan taloon, jos se olisi pimeän tien päässä kaukana palveluista. Taloromantiikan nälkäni lopahtaa, kun taajamamerkin päälle isketään ruksi. Ymmärrän kyllä heitä, jotka haluavat maalle, mutta itse olen jumittunut kaupungin valoihin. Meille siis sijainti oli tärkeämpi kuin talon tyyli, ja luulen, että tästä on kyse monilla muillakin. En lukenut Rouskun gradua kokonaan, joten en tiedä, onko talotarinoissa noussut esiin kaupunkirakenne. Jos haluaa asua mahdollisimman lähellä keskustaa JA omakotitalossa, päätyy paljon todennäköisemmin vanhaan kuin uuteen taloon. Keskustojen liepeiltä löytyy sijainnin ja nostalgian soma liitto, jonka uskoisin viehättävän monia.


Asuimme aiemminkin tällä samalla alueella rivitalossa. Rivarikotimme oli aivan ihana, mutta etenkin mies turhautui sen helppouteen. Olisi kiva mennä vähän hakkaamaan halkoja -mutinaa kuului usein. Vuosien kuluessa talokuume kasvoi valtaisaksi, ja ryhdyimme kiertämään näytöissä. Ongelmana oli se, että katsoimme taloja varsin rajatulta alueelta. Muksulla oli jo omat kaverinsa, ja sijainti oli työmatkojemme kannalta hyvä, joten emme halunneet muuttaa muualle. Halusimme ensisijaisesti vanhan talon, mutta harkitsimme myös uudempia taloja. Tonttejakin katsoimme, mutta niitä ei ole meidän asuinalueellamme juurikaan tarjolla. Kun emme löytäneet meille sopivaa taloa, laitoimme lehteen pienen rivi-ilmoituksen. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja jatkoimme näytöillä käymistä. Muutama mukavakin talo tuli myyntiin, ja yhden hankinnassa pääsimme kuntotarkastusvaiheeseen asti, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt.


Turhautuneena laitoin sanomalehteen vielä toisen kerran ostetaan-ilmoituksen. Ensimmäisellä kerralla olin laittanut oman nimeni ja yhteystietoni, mutta nyt toisella kerralla laitoin miehen yhteystiedot. Ja jopas! Suomalaiset haluavat selkeästikin myydä talonsa miehelle, koska yhteydenottoja tuli monta. Kävimme katsomassa lukuisia taloja, jotka eivät olleet julkisesti myynnissä, mutta joiden omistajat olivat harkinneet myymistä.

Nykyisen kotimme päätimme ostaa oikeastaan jo ennen kuin pääsimme sitä edes katsomaan. Kun talon edellinen omistaja soitti ilmoituksen nähtyään ja kertoi osoitteen, me ajelimme vauhdilla googlemapsin autolla katsomaan taloa. (Onpa se symppis! Ihana tontti! Pystyykö tuonne pihaan zoomaamaan?) Ja ihan pian pääsimme myös oikeasti näytölle. Myyjät olivat supermukavia ihmisiä, joiden aika omakotitalossa oli tullut täyteen. He halusivat jotain helpompaa. Oli mahtavaa päästä tekemään kauppaa alusta alkaen kasvotusten vanhojen omistajien kanssa ilman välissä säätävää välittäjää. Yhteisymmärrys löytyi nopeasti, ja teimme paperityöt pankin lakimiehen avulla.


Näin jälkikäteen tähän tarinaan on helppoa kirjoittaa kohtaloa. Kuinka juuri tämän talon omistajat lukivat tarkasti pikkuruisen sanomalehti-ilmoituksemme, kuinka löysimme heti yhteisen näkemyksen kaupan ehdoista, kuinka Uno-hullun muksun tulevasta huoneesta löytyi remontin alkuvaiheessa lautalattian raosta vanha Uno-kortti!

Ehkä tästäkin tarinasta saisi Avotakkaan jutun, jossa kohtalo johdatti meidät ikuiselle työmaalle, jossa hirveinkin maalausurakka ja pölyisin sammaleriste on vain mielenkiintoinen etappi matkalla kohti täydellistä idylliä. (Onko sellaista olemassa?) Ehkä tähän talotarinaan liittyy myös enemmän todellisuuspakoa kuin olisin valmis myöntämään. Jostainhan sekin kertoo, että pidän tätä talon ja oman navan ympärillä pyörivää blogia.


Koska tämä vanhojen talojen buumi ja nostalgian nousu ovat minusta niin mielenkiintoinen ilmiö, ajattelin lähettää matkaan blogihaasteen. Olen itse vastaillut monenlaisiin kiertäviin haasteisiin, mutta en ole koskaan aloittanut yhtään. Joten nyt haastan kirjoittamaan aiheesta:

Miten päädyin tähän taloon?

Ekalle kierrokselle haastan Punaisen Pihlajan (klik), Vehkosuon Tessan (klik) ja Villa Olivian Sannan (klik). Ehkä olettekin jo kertoneet talotarinanne alun, mutta en ole huomannut niitä. Jaksatteko kuitenkin kertoa uudelleen? Ja laittakaahan haaste myös eteenpäin:)

Linjoilla on paljon myös heitä, jotka eivät pidä blogia. Olisi tosi hauskaa, jos innostuisitte kommentoimaan ja kertomaan oman tarinanne!


Tämän postauksen kuvat ovat meidän "lähiluontoa". Suomalaisessa kaupunkiasumisessa on se mahtavuus, että luonto on aina lähellä.

24 kommenttia:

  1. Tämähän oli mielenkiintoinen juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Olin aiheesta niin innoissani, ja on hauska huomata, että muutkin ovat :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta!

    Luin itsekin ko. artikkelin Tuumasta ja tuli sellainen vähän hömelö ja huijattu olo. Että kun kuvitteli silloin tekevänsä jotain poikkeuksellisen rohkeata seuratessaan sitä, mitä sydän sanoo, ja unohtavansa kaikki järkisyyt muuttaessaan vanhaan maataloon, keskelle ei-mitään - että joku kehtaakin tulla ja kyseenalaistaa syyt ja motiivit. Että haluaisin sitten talovalinnalla vaan kuulua johonkin tiettyyn porukkaan. Toisaalta mitä enemmän ajattelen tuota asiaa, sitä hassummalta se alkaa tuntumaan. Ei 70-luvun rivariasunnossa tarvi mitään selitellä, mutta miksi vanhan talon hankintaa pitää selitellä? Tunteellahan ne kodit usein valitaan.

    Heh, tuo oli oikeasti siis hyvä ja mielenkiintoinen artikkeli. En mä tiedä miksi nyt tällein hermostuin tätä kirjoittaessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oman kokemukseni mukaan myös rivariasumista pitää selitellä!
      Tai ainakin meille sanoi moni rivarin ostaessamme, että miksette taloa osta. Omakotitalo taitaa olla edelleen monen mielestä se ykkösvaihtoehto, vaikka keskustojen kerrostaloissa asuukin nykyään vissiin enemmän lapsiperheitä kuin aikoihin.

      Onkin muuten mielenkiintoinen tuo kysymys yksilöllinen valinta vs. "porukkaan kuuluminen". Odotan mielenkiinnolla sun postausta aiheesta :)

      Poista
  3. Ihana stoori! Jotenkin ihan sosiologian ytimessä tuo Joni Rouskun tutkimus :) Onko tuo heppa teidän puolelta jokea? Ihanko vapaina siellä semmoisia jolkottaa? Hienon absurdi kuva taustalla olevine kerrostaloineen.
    elka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!

      Hepat jolkottaa tois pual :) Kyllä niillä on aidan tapainen nauha kiertämässä laidunta, mutta se ei näy kuvassa.

      Poista
  4. Olipa hyvä kirjotus! Meidänkin talokaupoissa oli mielestäni kohtalo pelissä.. Ja eilen mietin, kun kuumeessa hoidin kaikkia vanhan talon, lasten ja eläinten vaatimia päivittäisiä tarpeita, että mikähän pitää olla päässä vialla, kun nykyaikana haluaa elää "hankalammi"? ..niin kun vuosia sitte on eletty.. Alko oikeen naurattamaan koko asia, mutta samalla nautin siitä "hankaluudesta" iha tosi, tosi, tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli varmasti ainakin tarpeellinen olo :)

      Olen kyllä varma, että myös ihkauusissa taloissa on omat hankaluutensa. Kun joku ilmanvaihtolämmitysventtiilisysteemi laukeaa, niin pitää tietää aika paljon kaikenlaista. Tämä vanhojen talojen jokapäiväinen hankaluus on yleensä aika simppeliä äksöniä vaativaa.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, se on mukava. Kerron sellaisessa välissä, kun näyttää hiljaiselta. Tutkielma ilahdutti minut. Vahnojen talojen arvostus ja nousu riemastuttaa. Täällä maalla on vielä ihan liikaa autioina rapistuvia taloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niitä tuntuu riittävän! Ehdottomasti pitäisi löytyä lisää porukkaa, joita vanhat talot jaksavat innostaa ja kiinnostaa.

      Odotan postaustasi :)

      Poista
  6. Ihana kirjoitus! Monissa blogin kirjoitusohjeissa neuvotaan suosimaan lyhyttä tekstiä, mutta mäpäs tykkänkin tällaisista pitemmistä!:) Vaikka me asutaankin uudessa talossa, niin en ole lakannut haaveleimasta vanhasta, mansardikattoisesta, jossa olisi sisällä tiiliseinää kaivettavaksi esiin ja hirsiseinää myös.:) Mikä pidättelee? Mukavuudenhalua muun muassa ja mies ei halua elää työleirillä.;) Väittää, että voisi asua tyytyväisenä kerrostalossakin. Njaa, ehkä mäkin joskus myöhemmin, mutta kun olen vasta löytänyt sisäisen puutarhurini, niin en tosiaan halua keskustaan! Paitsi, jos sieltä saisi omakotitalon, sen vanhan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuli tosiaan aika pitkä teksti. Joku toinen kerta sitten lyhyemmän kaavan mukaan. Ajattelin, että nuo väleissä olevat kuvat vähän kuitenkin keventävät lukemista.

      Vanha talo ON työleiri, mutta leiriin voi suhtautua niin monella tavalla. Toiset tekevät kaiken heti valmiiksi, toiset pikkuhiljaa, toiset eivät milloinkaan. Rohkeasti vaan kohti haaveita!

      Poista
  7. Olipa mielenkiintoista lukea - kiitos hyvästä postauksesta!

    VastaaPoista
  8. Kivat jutut sulla, pakko seurata. T. Hannu

    VastaaPoista
  9. Sain sähköpostiini tuon gradun suoraan tekijältä ja minua suorastaan huvitti kun tunnistin niin monta tekijää suoraan meidän elämästä. Luokittelen meidät "sankariremontoijat" ja "irti oravanpyörästä" -tyyppeihin helposti :) Ja kuinkahan monta kertaa on tullut mainittua fraasi "ennen tehtiin kaikki paremmin"..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän tarinastanne on kieltämättä helppo löytää noita aineksia :D Mutta väliäko sillä, mihin porukkaan kuuluu. Pääasia on, että itse tykkää ja talot pelastuvat!

      Poista
  10. Oi, mikä muistomyrsky kun luin tämän juttusi ja kiitos linkkivinkistä. Luen sen suurella mielenkiinnolla, kuten varmaan arvaakin. Omaa stooriamme en tähän viitsi nakutella, se tarina on niin monen kertaan pureskeltu blogissa, mutta sen sanon, että tunsin suurta sielunveljeyttä kun luin kuvauksiasi turhautumisesta, google mapsilla ajelusta, yrityksestä saada löytää ja ostaa talo keinolla jos toisella, kunnes se oikea löytyi. Meillä homma meni presiis noin, tosin lehti-ilmoituksissa oli vain puhelinnumero.

    Loistava postaus, kiitos tästä ja ps. tuo eka kuva, järjettömän hyvä ja osuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehti-ilmoitus on siis hyväksi todistettu! Tiedän muitakin, jotka ovat sillä tavalla torppansa löytäneet.

      Kiitti kehuista :) Itsekin olen erityisen tyytyväinen tuohon ekaan kuvaan.

      Poista
  11. Kiitos tästä postauksesta. Täytyypä lukea gradu ja vinkata se niille hulluille kavereille, jotka ovat tässä kauheassa ilmiössä päätä myöten mukana.

    Helppo, kun ois niin helppoa, mutta omalla tavallaan tekemisestä ja oman ympäristönsä suunnittelusta ja toteuttamisesta tulee kuitenkin onnellisemmaksi, väitän. Sanon myös aina, että kun on vanhaan taloon asumaan muuttanut, niin on yksi uusi talo vähemmän maailmassa ja se on minusta hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ainakin minä nautin tästä "laittelusta" kovasti. Ehkä se on jotain sisäsyntyistä? Olin jo lapsena kova vaihtamaan huoneen järjestystä. Kerran vaihdoin veljeni kanssa koko huoneet päittäin ihan omatoimisesti - kannoin molempien kamat eestaas :D Veli hyväksyi.

      Vanhaa rakennuskantaa on Suomessa tosi vähän, joten kyllä näistä ikälopuista täytyisi pitää hyvää huolta.

      Poista
  12. Hyvä postaus! Kiva, että jaoit linkin mielenkiintoiseen tutkielmaan. Uskon, että tapanne elää vanhassa omakotilalossa palveluiden lähellä on hyvinkin haluttua. Olisi ehdottomasti itsellekkin se unelmatapa elää kaupungissa.

    Maallemuuttajana tässä tunnistaa paljon myös itseään. Minusta tuntuu, että varsinkin maalle muutossa voi olla myös takana huoli juurien häviämisestä ja irrallisuuden tunteesta. Moni kylä kuihtuu niiden pakotteiden ja linjojen alla, joita yhteiskunnassamme ja globaalistikkin vedetään. Palvelut häviää ja ihmiset niiden myötä.

    Ja kuitenkin niin moni haaveilee vielä voivansa asua maalla. Jonkinlaista vastarintaa muutosta kohtaan on havaittavissa, moni on tietoisesti palannut juurilleen. Muutaman jutun olen lähiaikoina lukenut jopa palautetusta tai uudelleen rakennetusta kyläkoulusta. Onko Suomen kansan juuret niin vahvasti kuitenkin maaseudulla, että sinne osa kaipaa edelleen takaisin siitäkin huolimatta, että valtavirtaus on toinen.

    Itse toivoisin, että tulevaisuudessakin olisi mahdollisuus valita asuinpaikakseen myös maaseudun. Sehän tekee maastamme vain rikkaamman ja monimuotoisemman. En näe tarvetta jaotella maalla tai kaupungissa asumisessa toista paremmaksi vaihtoehdoksi. On vain erinlaisia madollisuuksia elää mieluisellaan tavalla. Molemmissa voi elää myös hyvinkin ekologisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Ihmisten pitäisi voida valita, missä haluavat asua. Mutta sitten on tietysti se iso MUTTA, joka koskee työpaikkoja ja palveluita. Siinä onkin tosi vaikea yhtälö... Palvelut ovat vielä jollain tasolla yhteisen päätöksenteon alla, mutta työpaikkoja ei voi pakottaa maaseudulle.

      Jos olisin itse kotoisin "kuihtuvasta kylästä", asuisin todennäköisesti siellä vanhassa talossa. Olen meinaan nytkin tosi lähellä lapsuudenkotiani ja varsinaissuomalaiseen tyyliin hirvittävän kotiseuturakas :)

      Poista