perjantai 21. marraskuuta 2014

Sauna esipunaisessa asussaan


Mies meinasi, että saunan ulkolaudoituksen tekemiseen menisi viikko tai pari, mutta siihen meni kaksi päivää! Timpurimme on kyllä ripeäotteinen työmies. Hän ja apulainen pätkivät ja nakuttivat laudat seinään alkuviikolla.

Talvea vasten laudat oli fiksua ostaa pohjamaalattuna, koska käsittelemätön lauta olisi todennäköisesti saanut homepilkutuksen ennen ensi kesän maalausilmoja. Lopullisen maalipinnan lisäksi julkisivuun tulee vielä rimat, jotka laitetaan lautojen saumakohtien päälle.



Seuraavaksi odottelemme ikkunoita. Niiden pitäisi matkata marraskuussa puusepältä maalaukseen ja lasitukseen. Elättelen toivetta, että ehtisin itsekin katsomaan ikkunoiden viimeistelyä. Valitsemamme puusepänverstas ei käytä ollenkaan pellavaöljymaaleja (syystäkin, miettii skeptinen...), joten ikkunoiden lasitus ja maalaus tehdään toisella pellavaöljymaalin käyttöön tottuneella pajalla. Mietin varmaan viisi kertaa päivässä, että mitä jos ikkunat ovatkin väärän kokoiset!? Saunan ulko-ovet meillä on jo, mutta ne ovat käsittelemättömät. Viikonloppuna pitäisi järjestää kellariin tilaa, jotta voisimme maalata ne. 

Pihamaa on aikamoisen kaaoksen vallassa... Aika paljon pitäisi sataa lunta, että näyttäisi siistiltä.


Koskakohan tuonne pääsee saunomaan? Nyt veikkaisin, että aikaisintaan hiihtoloman tienoilla ja viimeistään juhannuksena. Kiuas on tosin vielä hankkimatta :)

8 kommenttia:

  1. Hyvää kannattaa odottaa ja näyttää kyllä tosi hyvältä :-) . Olet vielä niin nuori, että ehdit saunomaan siellä niin kauan, että joudut vielä remppaamankin sen :-)
    T.Marjatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Saunan remppaaminen kuulostaa k a m a l a l t a !!

      Poista
  2. Mä olen kanssa stressannut aika paljon sitä miten talon eri osaset sopivat yhteen. Perustukset ja seinät, seinät ja ovet ja ikkunat, sisäovet ja sisäseinät, keittiö ja keittiön kaapistot yms. ja nyt on ihana olla kun ei puutu enää kuin amme paikoiltaan, jonka mahtumista tosin pitää myös vähän jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin! Mun ei ole vielä ennen tätä vaihetta tarvinnut stressata, kun mitään valmiita elementtejä/hirsiä ei ollut. Mutta ikkunat jännittävät.

      Poista
  3. Katsos kun siristelee hieman silmiä, niin nuo tavararöykkiöt vähän kuin sulaa maisemaan.;) Vinkki sopii myös sisällä käytettäväksi!;D Mukavaa viikonloppua Suvi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikonloppua myös mansikkatilan maille!

      Poista
  4. En voi kommentoida kuin että kääk. Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääääääääk takas! Rupees pakkaamaan saunakamppeita.

      Poista