perjantai 7. marraskuuta 2014

Wiiuuuuh


Kuuluuko huokaus sinne asti?

Tänään on pitkästä aikaa päivä, jota ei ole ohjelmoitu aamusta iltaan. Viime aikoina niitä toisenlaisia päiviä, täyteen ahdettuja, on ollut liikaa. Töissä kiirettä, kotona kiirettä, kiirettä harrastuksiin. Onneksi meillä hyörii tarpeen mukaan kokonainen kourallinen suvun vanhimpia, jotka keittävät perunoita ja lukevat Aku Ankkoja ääneen, tarkistavat läksyjä ja auttavat eristelevyjen kanssa.

Ulkosaunan seinien eristepuhallusta edelsi loppukiri saunan sisätöissä, kun monenlaista pientä ja suurta piti saada kuntoon ennen eristekerrosta. Vinoon kattoon tuli levyeristys, joka vaati valtavasti työtä, kun jokainen levy piti mitata ja leikata erikseen, koska kattotuolien välimatkat toisistaan vaihtelevat. Kattotuolit laitettiin tarkoituksella epäsäännöllisesti, että saimme väliseinät, portaikon ja näkyviin jäävät kattotuolien alapalkit halutuille paikoille. Eilen pihaan pakitti ekovilla-auto, ja työt jatkuvat taas maanantaina.

Ensiloskakin satoi maahan, mutta se taitaa sulaa viikonlopun aikana: sunnuntaille on luvattu kahdeksan lämpöastetta. Kiireen keskellä en ole oikeastaan ehtinyt kauheasti murehtia edes tätä kamalaa vuodenaikaa. Työkaveri eilen viisaasti huomautti, että ensi kuussa päivä taas pitenee! Joten turha edes ryhtyä kaamosmasentumaan.

Viikonloppuna juhlistetaan isiä. Ajattelin jeesata muksua ostamalla teepussijoulukalenterin paketoitavaksi, koska meillä asuu teehen koukuttunut isi. Ruokakaupassa yritin eilen pikaisesti vilkuilla sellaista, mutta en nähnyt. Löytyisiköhän teiltä lukijoilta vinkkiä, mistä moinen löytyisi?

3 kommenttia:

  1. Ostin sellaisen teejoulukalenterin Sokoksesta. Tuoksu oli huumaava.

    Teillä etenee hyvin rakennus. Vaikka nyt on rankkaa aikaa, niin ajattele, että pääset ihaniin löylyihin ja ammeeseen köllimään ja nauttimaan elämästä hetken päästä :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt teejoulukalenteria Turun Sokosesta, joka on kyllä oikeasti Wikke nimeltään. Eikä ollu myöskään Stockalla. Ruohonjuuressa oli, mutta se oli kyllä vähän tylsä: tavallinen teepaketti, jossa oli 24 pussia. Mun silmissä pelkkä pussien määrä ei tee kalenteria. Mutta ratkaisimme pulman luovasti ja teimme muksun kanssa kalenterin itse!

      Poista
  2. Se onkin paras kalenteri se itse tehty. Onpa mukava isänpäivänlahja joka on starttaus Jouluun. Ihan se, että ei enää kannata masentua eli ei muuta kuin hyvmyä huuleen ja joulun odotusta :-)

    VastaaPoista