sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pidä huolta


Tervehdys Omppulan paketointipisteeltä! Tässäkin talossa kääritään lahjoja, eikä ahdista yhtään :) Joululahjoja on minusta kiva miettiä ja tehdä ja hankkia - ja saada. Olen ymmärtänyt niin, että monia lahjat ahdistavat, ja koko joulu saa ikävän sävyn lahjarumban takia, mutta en jaa tunnetta. Jos joskus lopetan ostamisen ja kuluttamisen, teen sen uuden vuoden ja ensimmäisen adventin väliseksi ajaksi, en ensimmäisen ja viimeisen adventin välillä.

Tänä jouluna joulun ilmiöksi on noussut Jouluapua-sivusto, jossa hankalassa tilanteessa olevat perheet voivat saada apua tuntemattomilta. Itsekin katsoin sivuston kartalta avuntarvitsijoita ja lähetin viestin tuntemattomalle. Hän vastasi, että apua on tulossa jo valtavasti ja tärkeimmät, kuten jouluruoka, on jo varmistunut. Päädyin kuitenkin laittamaan pienen paketin perheen pojalle, joka harrastaa jalkapalloa.

Jouluapua-sivusto on minusta hieno osoitus vapaaehtoistyön voimasta ja lähimmäisenrakkaudesta. Vaikka ajattelen näin, pikkuruinen peikko istui olkapäälläni, kun katselin kuvauksia apua tarvitsevien ihmisten tilanteista. Kertomukset olivat karuja, ja lahjatoiveet kielivät hädästä: äidit ja isät toivoivat lapsilleen jouluksi esimerkiksi hedelmiä ja shampoota. Luin monta ilmoitusta ja valitsin yhden perheen. Ratkaisevaa taisi olla se, että yksinhuoltajaäiti kertoi poikansa pelaavan jalkapalloa. Peikko kuiskutteli olkapäälläni: Näinkö tämä menee, että sinä itket täällä ilmoitusten ääressä ja armeliaasti autat häntä, jonka sanat saavat sinut eniten tolaltasi. Ei kenenkään joulu tai hyvinvointi voi olla sinun sympatiasi tai hyväksyntäsi varassa!

Kun yksinhuoltajaäiti käy täysipäiväisesti töissä, eikä siltikään selviydy laskupinosta joulun tai jalkapalloilun ekstrakuluista puhumattakaan, ollaan rakenteellisen ongelman edessä. Suomessa(kin) on paljon ihmisiä, joille työttömyys tai vähäinen korvaus työstä tarkoittavat sitä, että rahat ovat koko ajan loppu. Syitä tilanteisiin on varmasti hyvin monenlaisia, mutta ongelma ja arjen vaikeudet ovat todellisia ja isoja. Peikko olkapäälläni on oikeassa: Näitä ongelmia ei ratkaista lähettämällä sukkia ja suklaata tuntemattomille.

Pitäisikö sitten jättää auttamatta? Minusta ei. Rakenteellisten ongelmien ratkominen vie aikaa ja yhteiskunta kehittyy hitaasti, mutta omiin ajatuksiin ja tekoihin voi vaikuttaa heti. Miksi jättäisin paketin lähettämättä, kun tiedän sen tuottavan iloa saajalleen ja saan itsekin antamisen iloa. Sitä paitsi hyvä kiertää! Todella moni apua saanut on kirjoittanut Jouluapua-sivustolle kiitosviestiinsä saman loppulauseen: Ensi jouluna haluan itse olla auttamassa.

8 kommenttia:

  1. Aivan samoja ajatuksia olen miettinyt. Yritin etsiä osoitetta läheltäni mutten löytänyt joten käytännön toimet ovat jääneet tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna homma taitaa pyöriä vielä laajemmin, joten silloin sitten :)

      Poista
  2. Tuskailen itse tämän "antaako lahjoja vai ei " asian kanssa. Niin paljon on myös sellaisia perheitä, lapsia ja vanhuksia joilla ei ole oikeasti mahdollisuutta hankkia lahjoja... Niinpä pienikin auttaminen auttaa jotakuta tosi paljon. Joulupuu keräys on yksi hyvä tapa auttaa vähävaraisia lapsiperheitä. Auttaja ilahtuu vähintään yhtä paljon kuin lahjan saaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä näiden "keräysten" suosio varmaan onkin, kun lahjan antaminen on niin mukavaa. Etenkin silloin, kun tietää lahjan olevan tarpeellinen ja toivottu. Tosin itse olen sen verran höveli jouluihminen, että tulee hankittua myös ehkä vähän vähemmän tarpeellisia lahjoja.

      Poista
  3. Hieno postaus Suvi!:) On hienoa, että löytyy auttamisenhalua ja välittämistä kyynisyyden ja välinpitämättömyyden sijaan.<3 Mä en ollut tästä Jouluavusta kuullutkaan, joten täytyypä tutustua lähemmin asiaan. Ihanaa joulumieltä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina :) Tää oli jotenkin vähän "arka" aihe ja perinteistä blogipölinääni painavampi juttu, joten jännitin hiukan palautetta. Mutta ajattelin, että kyllä se tsemppaava Taina ainakin sanoo jotain huojentavaa :D Ja niinhän teit, iso kiitos!

      Jouluavusta pääsee helposti jyvälle, kun googlettaa Jouluapu HS. Hesari teki meinaan aiheesta ison jutun, joka varmaan toi paljon uusia lahjoittajia mukaan.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus, olet hienona esimerkkinä. Toisen ongelmia ei voi perustavanlaatuisesti paketilla ratkoa, mutta pienen valonpilkahduksen mahdollistaminen voi antaa uskomattomia voimia jaksaa puskea eteenpäin. Sillä on varmasti merkitystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mä nolostelen :D En meinaan aatellut niin, että olisin esimerkkinä. Mutta jos joku saa tästä ajatuksen auttaa vaikka ensi jouluna, niin tietty se olisi mukavaa. Monet ihmiset tekevät valtavasti työtä paremman naapuruston/kaupungin/maan/maailman eteen, enkä koe olevani erityisen ansioitunut sillä saralla. Mutta toisaalta sekin ajatus, ettei kannata auttaa vähän jos ei pysty auttamaan paljon, on ihan pöljä. Sain ilahtuneen sähköpostin yhdeltä vähän apuani saaneelta, joten tiedän kyllä: näillä pienilläkin teoilla on merkitystä.

      Luinkin, että te olette lähdössä lumille jouluksi. Mukavaa matkaa :)

      Poista