perjantai 28. helmikuuta 2014

Paljas vai peitetty hirsi?


Meillä lasketellaan viikonloppuun sohvalla maaten, telkkua tuijotellen, niiskutellen ja kitaraa näpräillen. Itse huseeraan sairaanhoitajana, lapsi sairastaa. Onneksi kuume on jo menettänyt pahimman teränsä. Sunnuntaina aiomme leikata omenapuita, joten toivottavasti tauti ei lähde kierrokselle...

Sohvalla tuli tuijoteltua oikein kunnolla tuota lahovauriosta kärsinyttä väliseinää. Se on edelleen samassa kuosissa kuin korjauksen jälkeen. (Lahohistoriaa löytyy täältä.)

Osa följarien pulteista on saanut valokuvan peitokseen. Kyseessä taisi olla enemmän laiskuus (valmiit ripustuspaikat!) kuin peittely-yritys. Noin karski seinä kestää kyllä parit pultitkin.



Väliseinää tuijotellessa olen miettinyt:  

En erityisemmin pidä paljaista hirsiseinistä. (Enkä erityisemmin pidä siitä tunteesta, joka on sekoitus huolta sairaasta lapsesta ja syyllisyyttä töistä poissaolosta.)

Meillä kyläilevät vieraat ihailevat usein hirsiä, ja minäkin menen kuoroon mukaan, mutta mutta... en ole rakastunut.

Nyt kun seinä oli pakko repiä auki, eikä sitä kukaan levyttänyt heti piiloon, silmä on jo tottunut näkyyn. Siltikin tuijottelisin paljon mieluummin kaunista tapettia.

Mitä mieltä olette, paljaat hirret vai tapettia? Vai molempi parempi?

maanantai 24. helmikuuta 2014

Päivän opetus: lue kauppalistaa oikealta riviltä




Kuvassa keskellä lähes sopiva hyllylevy.

Kävin tänään Raision Baukkarissa hakemassa vähän levyjä. Olisin tarvinnut keskeneräiseen keittiöön lisää työtasoa, jota ostin ensimmäisen kerran kesällä. Tuote kuului onneksi edelleen valikoimaan, mutta edellinen asiakas oli ostanut 15 minuuttia ennen minua _kaikki_ viisi täyspitkää levyä. No, sitä tulee taas kuukauden kuluttua lisää.

Toinen asiani oli yläkerran vessan pieni hyllylista. Seinä on osittain kaakeloitu, ja kaakelin yläreunaan piti tehdä mittojen mukaan hylly. Ideoimme leikkuupisteen myyjän kanssa mdf-levyn jämäpalasta hyllyn, jonka hän sahasi ja liimasi kokoon. Hyllyyn tuli siis pieni "alalippa". Olin niin innoissani: hylly syntyi potentiaalisesta jätteestä, palvelu oli (taas) superhyvää, ja maksoin koko hommasta 9 euroa ja 50 senttiä. Kotimatkan mietin, millä sävyllä maalaisin hyllyn. Minttua? Roosaa? Kevään keltaista?



Kuva: Byggfabriken

Mutku olin lukenut miehen laatimasta rautakauppalistasta väärää riviä. Hylly oli liian lyhyt, eikä syvyyskään riittänyt seinään asti.

Mahtava maanantai.

P.s. Tänään olisin valinnut sävyn pastellblå.

lauantai 22. helmikuuta 2014

1B:n helmikuusta tulikin huhtikuu


Viime yönä havahduin siihen, kun vesisade rummutti peltikattoon. Edellispäivänä satanut ohut lumikerros sai kyytiä, kun vettä tuli oikein kunnolla.

Pihallamme on vielä yksi pieni lumikasa, mutta muuten kaikki oli aamun valjetessa ruskeaa, vihreää ja märkää. Kasvuvyöhyke 1B:n talvi taitaa olla ohi. (Tai mistä sitä tietää, vaikka kohta olisikin taas kinokset maassa...)


Lapsille ja lapsenmielisille megalätäköt ovat vähintäänkin yhtä kivoja kuin lumikinokset. Eipä ole vielä kunnon oja- ja patopuuhia voittanutta kevätpuuhaa keksitty. Vesireittejä pitää muovata ja hallita sukupolvesta toiseen. 

Kiertelin puutarhaa saappaat jalassa. Syksyllä maahan kaivamani sipulikukat ovat jo osittain törkänneet vihreää maanpinnan päälle. Myös pionipenkistä puskee jo uusia punaisia alkuja.



Joka suuntaan kenottava ulkorakennus taitaa saada purkutuomion ensi kesänä. Sen korjaaminen tuntuu ihan mahdottomalta tehtävältä, kun rakennuksessa ei ole oikeastaan yhtään ehjää kohtaa. Olemme miettineet, että tekisimme kopion vanhasta. Sanana ja ajatuksena kopio kalskahtaa huonolta, mutta olemme jo tottuneet tuohon räyskään. Se voisi hyvin antaa muodon ja ulkonäön uudelle varastolle.

torstai 20. helmikuuta 2014

Källskär (eli ajatuksia perhosista ja kesästä)



Keväisen kelin kunniaksi päädyin Haaveilemaan Kesästä. Linnut laulavat aamuisin niin äänekkäästi, ettei kesä voi olla kaukana. Nurmikkokin näkyy jo. Aika erikoinen helmikuu.

Viime kesänä kun ajelin nurmikkoa, huomasin valkoisten perhosten yhdyskunnan. Mitä mahtoivat olla, kaaliperhosia? Jätin perhosille nurmikentälle oman koskemattoman osan. Samalla sain idean, että perhosia voisi olla enemmänkin. Ja perhosista tuli myös mieleen Kökarin Källskär, josta tämän postauksen kuvat ovat. Se on erikoinen saari erikoisella tarinalla. Lyhyesti kerrottuna:

Ruotsalainen vapaaherra Göran "Kreivi" Åkerhielm rakennutti saarelle 1960-luvulla Reima Pietilän suunnitteleman hirsihuvilan. Kreivi värväsi rakennustöihin nuorukaisia, joiden piti tehdä työnsä vähissä vaatteissa. (Saarelle oli helppo saada nuoria tyttöjä kotitalousavuksi, kun tyttöjen vanhempien ei tarvinnut stressata isännän aikeista.) Saaren vakiovieraisiin kuului muun muassa Tove Jansson.

Paljonko on totta ja paljonko tarua, en tiedä. Sen tiedän, että saari on upea paikka. 



 


Mitä nämä kukat ovat? En tiedä, mutta juuri niiden takia palasin mielessäni saarelle. Näissä kukissa oli tosi paljon perhosia. Haluaisin puutarhaan kasveja ja kukkia, joista perhoset pitävät. 

 

Perhospuutarha, saaristo, kesäloma... Ajatus laukkaa jo pari kuukautta edellä. Onneksi helmikuu on lyhyt, eikä talvi enää maaliskuussa iske, eihän?

perjantai 14. helmikuuta 2014

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Viiden kysymyksen haaste




Vuohenlinnan väen Karo-Liina nakkasi minua haasteella, jossa on viisi kysymystä. Tässä olisi siis viisi vastausta:

1. Lempiväri sisustuksessa
Tylsä totuus: valkoinen. Minusta on hauskaa käyttää värejä, mutta kaikki kotini ovat olleet enemmän tai vähemmän valkoisia. Valkoisen voittokulkuun vaikuttaa tietysti myös se, että mieheni pitää valkoisesta. Kokonaan valkoista kotia en haluaisi. On mukavaa, kun turvallisen/tylsän/valoisan/avaran valkoisen rinnalla on myös värejä. Värit tulevat ja menevät, mutta aika harvoin meillä näkyy puhtaita kirkkaita värejä. Murretut sävyt miellyttävät minua enemmän ja sopivat mielestäni paremmin vanhaan taloon.

2. Design-esine/huonekalu, joka ei ikinä tule meille
Pinnistin ja ponnistin, mutta vastaus ei syntynyt. En pysty ajattelemaan, että yksikään esine/huonekalu olisi ehdottomasti ei. Olen huonekalujen ja muotoilun suhteen kaikkiruokainen.     

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot TV:ssä
Katson todella vähän televisiota, joten tämä on aika hankala. Yksi ohjelma on kuitenkin ylitse muiden ja viikoittain ohjelmassa: Grand Design. Eli vastaukseni on arkkitehti Kevin McCloud. Kevin on asiantunteva juontaja, jolla on substanssi hallussa. Hän on myös hauskalla tavalla ylidramaattinen arvioidessaan rakennusprojekteja - ja yleensä ainakin budjettiasioissa hän on myös oikeassa. Lisäksi rakastan Kevinin adjektiivivalintoja. Viime jaksossa hän taisi kutsua taloa esimerkiksi pingottuneeksi. (Olisi muuten aivan kamalaa asua vaikkapa takakireässä tai epäluuloisessa talossa.)

4. Suosikki leivonnassa
Jotain vähätiskistä ja suklaista! Olen karkkilakossa, joten juuri nyt suosin reseptejä, joissa on maksimoitu suklaan määrä. Muistakaahan: leivonnainen ei ole karkki.

5. Viisi blogisuosikkia (ja haasteen antaminen heille)
Tämä onkin aika mutkikas kysymys. Luen hyvin monen tyyppisiä blogeja, joista osan olen listannut tuohon sivupalkkiin. Osa suosikeistani on sellaisia, etteivät ne liity ollenkaan kotoiluun. Koska tämä haaste on tarkoitus laittaa eteenpäin omille suosikeille, listaan nyt sellaisia blogeja, joihin tämä haaste sopii. Muutamia suosikkeja kotoilun saralta tällä hetkellä:

Östermyran Aurinko, jossa rempataan hurjassa kunnossa olevaa autiotaloa lapsiperheen kodiksi
Jovelan Talopäiväkirja, jossa on käynnissä uuden maalaiselämän lähtölaskenta
Vihreä Kamari, jossa tehdään kaikki niin pieteetillä, että nostelen hattua jokaisen lukukerran jälkeen
Keltainen talo rannalla, joka tarjoilee joka päivä (erittäin koukuttavaa!) annoksen mielenkiintoisia kuvia ympäri maailmaa
Pihkala, joka on rintamamiestalo täällä Turussa ja antaa uskoa siihen, että joskus remontit myös ihan oikeasti valmistuvat ja silloin voi vain nauttia ja fiilistellä sohvatyynyjen ja kukkien kanssa :)

Listaa olisi vaikka kuinka helppo jatkaa, koska kivoja blogeja on niin tolkuttomasti. Napatkaa toki muutkin kanssabloggarit aihe käsittelyyn, jos haluatte vastata viiteen kysymykseen!

P.s. Postauksen viime kesänä otettu kuva ei liity haasteeseen. Se liittyy siihen, että unelmoin kesästä ja ruohonleikkurin työntelystä. Nyt kun lumihommia, joista siis pidän, ei ole tarjolla, tuntuu koko helmikuu ihan valetalvelta. Se saisi väistyä kokonaan ja päästää kevään tulemaan ajoissa.

torstai 6. helmikuuta 2014

Hillitöntä potemista / jokapäiväinen elämämme




Kuluneen viikon edistysaskeleet kotirintamalla ovat pieniä. Yläkerran Johnson Brothers –veski on edelleen loppusilausta vailla. Jatkuvasti keskusteluissa pyörivä laajennusasiakaan ei ole erityisemmin hahmottunut, mutta ensi maanantaina saamme jälleen uuden arkkitehdin vierailulle. Arkkitehdin valitseminen on osoittautunut hankalaksi, kun emme oikein osaa päättää, millaisen laajennuksen haluamme, eivätkä arkkitehdit halua kovin seikkaperäisesti esitellä omia visioitaan ennen toimeksiantoa.

Makkarissa on tapahtunut sentään sen verran edistystä, että yöpöytälöytöni pääsi tositoimiin. Kyllä, se on entisessä ulkoasussaan. En ainakaan vielä sutinut maalia. Ehkä se on hyvä näin?


Yöpöydällä on joulupukin tuomia kirjoja. Voisin sanoa niistä pari sanaa, josko joku on jo omat joululahjansa lukenut.

Kuolema Ehtoolehdossa Suosittelen ehdottomasti! Teos käsittelee vanhustenhoitoa, elämän ehtoopuolta, raitiovaunulinjoja, Helsingin arkkitehtuuria, hämärähommia ja paljon muutakin. Saattaa kuulostaa vähän oudolta sekoitukselta, mutta kirja on oikein koukuttava, sujuva, hauska ja ajatuksia herättävä. Kirjassa on paljon pisteliäitä ja osuvia huomioita yhteiskunnastamme, jota toisinaan myös hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsutaan…

Sunset Park Tämä oli ensimmäinen Paul Austerin teos, jonka luin. Tykkäsin kovasti. Kirja edustaa lajityyppiä hillitöntä potemista. Henkilögalleria oli täynnä itseään etsiviä tyyppejä, joilla oli ongelmallinen isäsuhde tai äitisuhde tai sisarsuhde tai parisuhde tai seksisuhde tai ylipäätään suhde elämään. Ongelmia oli sen verran monenlaisia, että eiköhän jokainen lukija löydä samaistumispintaa. (Olipa kirjassa myös vanha talo ja ongelmallinen suhde siihenkin!)

Talvipäiväkirja Tämä oli toinen Paul Austerin teos, jonka luin. Tai siis yritin lukea, mutta jätin kesken. Talvipäiväkirja on jonkinlainen omaelämäkerta, jossa Auster kertoo tosi sekaisesti elämästään. Alku oli niin räpeltävää ajatusvirtaa, että annoin periksi. En jaksanut lukea kuusikymppisen miehen muisteloita siitä, kuinka hän oli viisivuotiaana nähnyt peniksessään palomiehen kypärän muodon ja haaveillut palomiehen urasta. Letku ja kaikki. (Päätin silti edelleen pitää Sunset Parkista.)

Jokapäiväinen elämämme Finlandia-voittajat ovat kai aina jollain mittarilla hyviä tai vähintäänkin joulupukin suosimia. En osaa sanoa tästä vielä mitään, koska kirja on kesken. Minulla on suomeksi huono nimimuisti ja venäjäksi vielä huonompi nimimuisti, joten jouduin aluksi pinnistelemään aika paljon saadakseni henkilöt ojennukseen. Mielenkiinnolla odotan, millaisiin tunnelmiin kirja vielä vie.

Ja nythän se taas vie. Öitä!

lauantai 1. helmikuuta 2014

4 x tykkään



 

Helmikuusta. Se on lähempänä kesää kuin tammikuu. Enemmän valoa, pidemmät päivät, ystävänpäivä. Helmikuu on paras kuukausi heti maaliskuun, huhtikuun, toukokuun, kesäkuun, heinäkuun, elokuun ja syyskuun jälkeen. (Kaikkein paras on elokuu.)

Lumesta. Jos nyt kuitenkin pitää sietää talvea, niin lumi on ehdottomasti sietämistä helpottava asia. Tänään oli ensimmäinen aamu, kun lunta oli niin paljon, että sitä riitti kolattavaksi. Olen huono/laiska ulkoilija, mutta kun on syy, menen mielelläni. Lumikola on hyvä syy. Antaa sataa! Me laitamme lunta kasaan ja hyppäämme itse perässä. (Talvesta, lumesta, kolaamisesta, vanhasta talosta ja elämästä oli tällä viikolla ajatuksia herättävä kolumni Hesarissa. Se löytyy täältä.)

Peilistä. Löysin tällä viikolla kirppikseltä 3 eurolla sellaisen peilin, jonka perään huutelin syksyllä. Se on liian pienikokoinen syrjäyttämään kylppärin peilikaapin, mutta saa paikan yläkerran vessasta. Mies lupasi viimeistellä lähipäivinä samaisen vessan listahommat. Sitten laitan tänne blogiin kuvia pikkuruisesta veskistä lappeen alla.

Karkista. Olen ollut vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen karkkilakossa. Eilen löhösin sohvalla muksun vieressä. Hänellä oli karkkipäivä, ja Bilar-pussi rapisi tiuhaa tahtia. En voi sanoa, etteikö olisi tehnyt mieli tunkea posket täyteen pehmeitä autoja. Tuleeko vielä päivä, jolloin tuhahdan karkin kutsulle ja leuhkin kahden rusinan tyydyttävän makeanhimoni?