tiistai 29. huhtikuuta 2014

Haussa koiraverkon kaunistaja

 Testikysymys: Mitä näet kuvassa?

Nyt kun päässäni jyllää YTPI eli itsediagnosoitu ylemmän tason puutarhainnostus, näen puutarhassa paljon puutteita/mahdollisuuksia. Yksi puute on se, että tonttia ympäröivä verkkoaita on katuun rajautuvalta sivulta ihan paljas. Toisaalta aita tarjoaa myös mahdollisuuksia: kun meille vielä joskus tulee koira, piha on valmiiksi aidattu, ja aita voi olla myös mainio tuki jollekin kauniille. Ja sen kauniin voi hankkia jo tänä kesänä!

Haluaisin jotain köynnöstävää ja runsaasti kukkivaa. Nopeakasvuisuus olisi kiva plussa. Paikka on aurinkoinen, muttei kuitenkaan täysin paahteinen puiden tarjoaman varjon ansiosta. Aitaa on niin pitkä pätkä, että lajikkeita voisi olla useampikin. Löytyisiköhän teiltä mitään ideoita? 


YTPIn vallitessa kerron vielä pari asiaa. Ensinnäkin eteläseinustan kukkapenkki rehottaa aika villinä. En tiedä, mitkä ovat rikkaruohoja ja mitkä kukkia. Istutukset ovat siis edellisten asukkaiden laittamia.


Ensimmäiset omat istutukseni, viime syksynä kaivamani sipulit, ovat menestyneet kohtalaisesti. Aika paljon jäi nousematta, mutta voihan se olla, että osa tulee vasta myöhemmin pintaan.


Ehkäpä parhaiten YTPIä kuvaa se, että katson huolestuneena sääennustetta. Enkä tosiaankaan sen takia, että murehtisin vappukeliä, vaan sen takia, että pelkään räntäsateen ja yöpakkasten vahingoittavan puutarhan varhaisia kukkijoita.

Näitkö pionit? En malta odottaa!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Piemonten kukkia



Ciao ciao ciao! Tässä lupaamani kukat. Kuvat ovat siis pääsiäisen reissulta Italiasta. Nyt on sellainen fiilis, että viikonloppuna tulee oltua paljon puutarhassa.









Ja viimeiseksi oma suosikkikuvani. Montakohan tarinaa tähän taloon mahtuu?



keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Varallo


Ciao ciao ciao! Pääsiäinen on juhlittu, mutta palaan vielä pyhien tunnelmiin. Vietin pääsiäisen valokuvauskurssilla Pohjois-Italiassa. Ja koska kaikki suorastaan rakastavat toisten lomakuvien katselua, aion läväyttää eteenne kuvatulvan. Nettiselaimen oikeasta yläkulmasta löytyy exit.


Teille, jotka jäitte, sanon heti alkuun yhden asian: menkää Alppien alle. Sieltä löytyy upea oma maailmansa. Olen tästä tiedosta innoissani, koska hoksasin sen itse vasta nyt. Vaikka olen matkustellut paljon, en ole koskaan aiemmin käynyt Alppien liepeillä.


Valokuvauskurssin kohteena oli Varallon kylä Piemontessa. Kylä oli superrauhallinen ja kaunis pikkupaikka, jossa oli hyvä piileksiä hetki pyykinpesua ja työelämän paineita.




Toisinaan universumi tietää, mitä nainen tarvitsee: hotellihuoneessani oli ikkunalliset pariovet pienelle parvekkeelle. Pariovipakkomielteeni on kuultu! Hotellihuoneeni kylppärin seinässä oli puolestaan reikä putkitöiden jäljiltä. Hotellin omistaja oli tästä kauhistuneen pahoillaan, mutta minua moinen ei häirinnyt. Osaisinkohan edes olla ilman viitteitä remonttiin?

Varallon kuuluisin nähtävyys on Sacro Monte. Kukkulan päällä on kymmenittäin kappeleita, joista vanhimmat ovat 1400-luvulta. Sacro Montelle pääsee hissillä tai polkua pitkin kiipeämällä.






Sadepäivän liikennepeiliselfie

Lähdin reissuun yksin, ja vietin perillä paljon aikaa yksin. Tässä asiassa olen muuttunut vuosien kuluessa. Lapsena olin kyläluutien kärkikaartia, ja nuorenakin vapaa-aika kului tiiviissä ystäväporukassa. Nykyään viihdyn hyvin myös ihan vain itseni kanssa, ja yhden hengen hotellihuoneesta on tullut tylsyyden sijaan luksusta. Ehkä ihmisten kohtaamista edellyttävä ammatti ja perhe-elämä ovat jalostaneet mieltä siihen suuntaan, että yksinolo houkuttelee. Tämän sanottuani on tosin pakko todeta, että tämän(kin) matkan mieleenpainuvimmat muistot syntyivät kohtaamisista uusien ihmisten kanssa. Niinhän ne aina.

Maggiorejärvi

Varallo tarjosi kauniit puitteet valokuvauksen opetteluun. Maisemiltaan Varalloakin kauniimpi (joskin myös turistisempi) oli Maggiorejärvi, jonne teimme retken. Meri-ihmisenä en jaksa yleensä intoilla järvien vuoksi. Siinä missä meri on ääretön, järvet ovat umpikujia, mikä tekee järvistä vähän hengettömiä paikkoja minun ahdasmielisessä meriajatusmaailmassani. Maggioren maisemat olivat niin huikeat, että korjasin järvikäsitystäni. Voisin helposti sietää uudelleen oksettavan ajomatkan vuoristoteitä vain nähdäkseni lisää.





Maggiorejärvi on aika lähellä Comojärveä, jonka rannalla on puolestaan George Clooneyn mökki. Tämä oli pakko kertoa, koska asia tuli esiin niin monessa yhteydessä. Clooneyn huvila (mökki oli todennäköisesti väärä sana) on tärkeä juttu italialaisille. Joten, vaikka sanoisitte piupaut vuoristomaisemille tai muinaisille kivikirkoille, muistakaa ainakin yksi asia Pohjois-Italiasta. Siellä se Teho-osaston lääkäri lomailee.



P.s. Keväisen Italian kukkaloisto oli niin upea, että aion koota kukkakuvista ihan oman postauksen.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäistuolit



Olenko joskus sanonut, että pidän tuoleista? Olen. Toisinaan tuoleista pitäminen johtaa siihen, että kannan kotiin huonekaluja, joilla on tuolimaisesta ihanuudestaan huolimatta paljon myös huonoja puolia. Esimerkiksi nuo kuvan nojatuolit ostin viime kesänä (sain edullisesti), mutta en pidä kummankaan väristä. Olen katsellut erilaisia verhoilukankaita, mutten ole vielä löytänyt mieluisia. Haluaisin väritöntä värikästä. Murrettuja sävyjä, ehkä kuvioitakin voisi olla. Juuri nyt tuolit ovat kuitenkin passelit alkuperäisissä kankaissaan. Näyttää ihan pääsiäiseltä!

  


Leppoisaa pääsiäistä!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sisäsauna, pihasauna, sisäsauna, pihasauna, sisäsauna, pihasauna, sisäsauna, pihasauna, sisäsauna...

Nyt pitäisi hihkua innosta! Saimme suunnittelijalta ensimmäisen version uudesta piharakennuksesta. Se on suunnilleen samanlainen kuin nykyinenkin, kuten olimme sopineet. Autotallin ovia on levennetty vähän, koska autot ovat nykyään paljon leveämpiä. Tosin autohomma on aika teoreettinen. En usko, että ajaisimme autoa talliin kovinkaan usein.

Sivuharppaus historiaan: Naapurimme on kertonut, että yhdellä talomme entisistä asukkaista oli Ford Eiffel. Siis joskus hyvin kauan sitten. Googlettamalla selvisi, että Ford Eiffelin mitat olivat aika soukat:

http://www.salmi.org/wanhat_autot/Ford_Eifel-36.jpg

Kuvan kopion täältä

Nyt kun meillä on suunnitelma uudesta piharakennuksesta, olemmekin ryhtyneet jossittelemaan...

Minä puhuin aiemmin ulkosaunan puolesta, mutta mies ei pitänyt ajatuksesta. Nyt hän puolestaan esitti, että ulkosauna voisi olla hyvä vaihtoehto. (Onko tämä sitä kuuluisaa anna hänen keksiä se itse -suostuttelua...) Sauna tulisi ulkorakennuksen toiseen päätyyn autotallin tilalle.



Tähän asti mies on ollut sitä mieltä, että syvennämme nykyistä kellarisaunaa. Se on nyt niin matala, ettei sinne saa lauteita. Itse olen suhtautunut kauhulla ajatukseen, että syventäisimme kellaria. Kauhulla lähinnä sen takia, etten ymmärrä asiaa. Perheen insinööriuskoinen on yrittänyt selittää, ettei talo painu tai keikahda, kunhan syventämisen tekee oikein.

Kellarisaunassa mahtuu seisomaan suorana, mutta lauteet pitäisi tehdä tosi matalalle.

Nyt mieskin tuntuu olevan sitä mieltä, että kellari jätetään rauhaan. Uusi pihasauna olisi paljon helpompi tehdä. Pihasauna olisi myös asuinrakennusta ajatellen turvallinen: ei tarvitsisi miettiä mahdollisia kosteusongelmia.

Pelkkää auvoa ei olisi ulkosaunakaan. Vesi- ja viemärityöt sekä märkätilojen tekeminen nostaisivat paljon rakentamisen hintaa. Ulkorakennuksen valmistuttua saunatuvassa täytyisi pitää peruslämpö, mikä tarkoittaisi suurempaa sähkölaskua.

Ehkä eniten pohdintaa aiheuttaa se, tulisiko pihasaunaa käytettyä... Kellarisaunaan olisi ainakin helpompi mennä, eikä matkalla tarvitsisi palella.

Mitä mieltä olette? Sisäsauna? Pihasauna? Onko järkevää ylipäätään saunoa vanhassa hirsitalossa? Tai onko viisasta rakentaa lisää erillisiä lämmitettäviä neliöitä? Vihta vai vasta?

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nyt kukkivat


Pidin tänään haravointipäivää. Koska osaan haravoida vain oikeakätisten tyyliin, haravointipäivä on lähtökohtaisesti huono idea. Selkäjumin välttämiseksi yritin puuhailla aina välillä jotain muuta.

Parasta oli kukkien bongailu. Pihassamme on jo vaikka mitä kukkivaa. On kutkuttavaa seurailla, mistä mitäkin putkahtaa. Mahtavatko talon edelliset asukkaat miettiä, joko olemme huomanneet krookukset itäseinustan puolella tai sinivuokot syreenimajan katveessa... Olemmehan me.






Kauneimmat taisivat olla juuri nuo sinivuokot syreenimajan harmaudessa. Värinsä menettäneen lehtimassan alta pilkotti paikoin hiukan sinistä.

Haravointipäivän lisäksi vietin tänään ensimmäistä talvilomapäivää. Lomailen ensi viikon ja pätkän vielä seuraavaakin. Ajattelin tehdä kaikenlaisia kotipuuhia, mutta luvassa on myös totaalilomaa: aion lähteä yksin matkalle :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Miten mun taimille käy?



Meillä eletään jännittäviä aikoja: kävimme tänään tutustumassa lapsen tulevaan kouluuun. Lapselle itselleen tuleva muutos tuntuu olevan maailman luonnollisin asia, mutta minua jännittää. Sujuuko kaikki hyvin? Miten ystävyyssuhteet kehittyvät? Onko opettaja reilu ja kannustava? Saako lapsi hyviä numeroita? (Kyllä, mietin myös tätä. Sanon sen ääneen, niin ei tarvitse edes teeskennellä muuta.)

Käynti koululla oli jännittävän lisäksi innostava. Nykyinen peruskoulu vaikutttaa monipuoliselta. On bändikerhoa, taidetta ja vaikka mitä. Tuli oikeastaan sellainen olo, että olisipa hauskaa käydä koulu uudestaan. Jännitystä helpotti myös se, että opettajat vaikuttivat ihan opettajilta. Heti kun näki Marimekon paidan, tuli helpottunut fiilis.  

Kotona jännitämme siementen edesottamuksia. Multa on purkeissa ja siemenet mullassa, mutta onnistuuko tämä? 



Olen nähnyt kaikenlaisia ihania taimipurkkien nimitikkuja, mutta me päädyimme tuollaisiin improversioihin. Leikkasimme laput tyhjästä keksipaketista ja kiinnitimme ne pyykkipojilla. Ei ehkä supertyylikästä mutta toimii!




Jos kaikki sujuu hyvin, kuukauden päästä olohuoneen lattialla vihertää. Ja vuoden päästä istutetaan tomaatteja.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Jos tämä olisi tilitysblogi...


... tästä postauksesta tulisi niin pitkä, että siinä vaiheessa kun teitä alkaisi hengästyttää lukeminen, olisitte vasta tekstin puolivälissä. Kuluneen viikon tapahtumista riittäisi kerrottavaa ja pauhattavaa. Plus suurta näköalattomuuden tuskaa ja pari kierrosta itsesäälissä kieriskelyä.

Mutta kun tämä ei ole. Omppulassa ollaan elämän kauniiden ja vähintäänkin puolikepeiden asioiden äärellä.


Juuri nyt kauneinta mitä tiedän, ovat omenapuun oksat maljakoissa. Oksasaksilla napsitut ärsyttävät risut ovat muuttuneet kukkivaksi lupaukseksi: kohta on taas kesä, eikä kesällä voi olla murheita. Kesällä on varvastossuja, aurinkoa, valoisia öitä, nopeasti kuivuvaa maalia.

Menikö jo siirapiksi? No, ihan sama. Haluan siirappia.