lauantai 28. kesäkuuta 2014

Sumulehmät


Terveisiä Tanskasta :) Se on sellainen maa, jossa kahvilan täti tulee sanomaan 2-vuotiaalle, että hän on valinnut metallituolinsa värin hyvin, koska se sopii niin hyvin asuun. Tanskalaiset todella tietävät arkisten asioiden kauneuden arvon!


Tanska olisi oiva kohde vanhojen linnojen, kauniiden kahviloiden ja sisustuskauppojen kiertelyyn, mutta me kävimme ihastelemassa Billundin muovipalikoita ja Kööpenhaminan Tivolia. Olimme reissussa yhdessä kaveriperheen kanssa, mikä oli hauskaa ja toisinaan myös erittäin äänekästä.

Majoituimme Legolandin lähellä maatilalla. Yhtenä myöhäisiltana, kun lapset oli saatu pehkuihin ja miehet jalkapallon ääreen, ajelimme ystäväni kanssa peltoja halkovia pikkuteitä. Se on hassua, kuinka keskellä maaseutua Legoland onkaan. Ilta pimeni juuri, ja laitumilla leijaili sankka usva. Katselimme lehmiä auton ikkunasta, huokailimme maisemaa. Kaunista!
 




Jos soittaisin ystävälleni kotimaisena arki-iltana, että lähdetääs ajelemaan lähikuntien peltoteitä, hän voisi epäillä ajokuntoani. Onneksi lomalla on helppo heittäytyä moodiin, jossa arki on juhlaa, ja sumulehmätkin ovat ihan erityisen kauniita.



Loppulomalla pitäisi löytää arjen kauneus ulkorakennuksen raivauksesta. Uuden ulkorakennuksen rakennuslupa on keittiön pöydällä :)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Punakukkaisen puun alla (+ sinisen taivaan alla)


Päätin jo kertaalleen, että punakukkainen puu on marjaomenapensas, mutta soraääniä kuuluu yhä. En ole siis edelleenkään varma, mikä tämä puu on. Olkoon mikä tahansa, se on kaunis!

Puun alla tapahtuu paljon: syödään, luetaan, testaillaan pöytäliinoja. Kuvissa oleva harmaa liina on Indiskan joulualesta. Se löytyi muistaakseni "kaikki ale-tuotteet lisäale -70 %" -pöydältä. Ostin samaiselta pöydältä kaksi isoa pöytäliinaa pilkkahintaan. Eipä tuo minusta näytä mitenkään erityisen jouluiselta.

 



Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa. Ja siitä tuleekin mieleen ikuisuuskysymys: Mitä ne esi-isät oikein tuumasivat, kun laittoivat leirinsä pystyyn tänne pohjolaan...

Vai tulivatko he alkukesällä ja kuvittelivat istuskelevansa ikuisesti kukkivien puiden alla? Sellaisesta loppumattomasta kesästä minä haaveilen, kun siemailen punaviiniä joululiinan ääressä keräilen leluja pihasta ja ajan ruohonleikkuria.

Olimme viikonloppuna myös merellä. Keli oli osan matkasta aika kova ja matka pitkä, mikä söi miehistön voimia. Nappasin kännykällä kuvan, kun yksi merimies latasi akkujaan auringossa. Tässä on mielestäni tunnelma tosi kohdillaan:


Taisin jo sanoakin, että kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kaunista ja syötävää ja unelmia


Kaunista ja syötävää sekaisin. Eikös se ole ollut puutarhamuotia jo tovin? Tällaiselle lähes kaikesta kiinnostuneelle ja sekamelskaiselle sielulle suuntaus sopii paremmin kuin hyvin.

Istutin viikonloppuna vanhaan pataan keijunkukan ja yrttejä ja salaattia. Sopivat mielestäni juuri passelisti yhteen. Vaaleanpunaista ihanaa silmille, suolaista salaatinlehteä kielelle, basilika-mozzarella-kesäloma -unelmia mielelle.



Vaikka pidän työstäni, kesäloma pilkahtelee jo taajaan ajatuksissa. Olen jo suunnitellut monenlaista loman varalle. Lomaa täytyy vähän valmistella, ettei se vain liplattele ohitse. Inhoan hukkaan menneitä lomapäiviä. En tarkoita päiviä, jolloin ei varsinaisesti tee mitään - eivät ne ole hukkaa. Hukkaan menneet lomapäivät ovat sellaisia tekemättömyyden päiviä, jolloin olisi oikeastaan halunnut tehdä jotain. Puutarhamoodissa voisi sanoa vaikka niin, että lomakin pitää istuttaa. Ja mieluusti niin, että mukaan tulee paljon kaunista ja syötävää ja unelmia.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Maalauspuuhia Sylvi Kekkosen sängyn päällä


Mies nikkaroi keittiöön puulaatikon. Se on tehty kylpyhuoneen vanhoista kattopaneeleista. Aika simppelin näköinen laatikko, joka on kuitenkin vienyt mooooonta työtuntia. Tavoitteena on, että laatikko sopii täydellisesti keittiön nurkkaan puuhellan viereen. Minä olen vastuussa laatikon maalauksesta.   

Laatikkoa kiinnostavampi on kuvassa näkyvä sänky. Sänky ei ole kalusteena mitenkään erityinen. Se on tuollainen tavallinen laverimainen perussänky, jollaisia kierrätyskeskukset ovat pullollaan, mutta sängyn alkuperäinen omistaja on vähemmän tavallinen. Sänky on Sylvi Kekkosen vanha.

Sänky päätyi meille vuosi sitten, kun olimme auttamassa talon edellisiä asukkaita ulkorakennuksen tyhjentämisessä. Sänky oli jo roskalavalla, mutta tarinan kuultuamme kannoimme sen takaisin varastoon.

Talomme edellinen asukas oli saanut sängyn tullessaan Turkuun opiskelemaan. Hänen isänsä työskenteli tuolloin Urho Kekkosen henkivartijana, ja isä sai sängyn Tamminiemestä. Sylvi Kekkonen oli jo kuollut, ja tarpeettomaksi jäänyt sänky siirtyi turkulaiseen opiskelija-asuntoon.

Viime vuosikymmenet sänky on majaillut kylmässä ulkorakennuksessa, ja sen pohja on homeesta pilkullinen. Olemme miettineet pohjan vaihtamista, koska lapsen nykyinen sänky on jäämässä lyhyeksi, ja hän todella tarvitsisi uuden suuremman sängyn.

Millaisia unia mahtaisi tarjoilla Sylvi Kekkosen vanha sänky?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Yllätyskärhö


Edellinen postaukseni sai yllättävän paljon vastakaikua :) Ajattelin sitä kirjoittaessani, että olen lapsellinen ruohonleikkurivouhotukseni kanssa, mutta ilmeisesti moni lukija tunnisti tunteen. Kiitos siis vielä kaikista kommenteista. Tästä on hyvä jatkaa kohti järeämpiä miestöitä ja koneita! Uhoan jo mielessäni, että seuraavaksi pakitan veneellä. Se on muuten todella hankalaa.


Yllätyksiä tarjoaa myös puutarha. Meillä on tuollainen terijoensalavan "pitkä kanto". Onko typistetyllä puulla joku oikea nimi? No, oli nimi mikä tahansa, talomme edelliset asukkaat ovat istuttaneet puun juurelle kärhön. Viime vuonna emme nähneet sen kukintaa, mutta nyt kärhö kukkii. Rujon rungon ja hentoisen kärhön liitto on kertakaikkisen kaunis.

On niin mahtavaa, kun saimme vanhan talon lisäksi vanhan puutarhan. Monet asiat ovat puutarhassa vähän puolirempallaan, mutta näitä kauniitakin yllätyksiä tulee tarjolle koko ajan.

Meillä on tapana tepastella iltaisin pihassa ja kurkkia asioita. Mitä tuossa onkaan? Mikäköhän tuo kukkiva kasvi on? Ja ne vähemmän romanttiset keskustelut: Helkkarin lehtokotilot! Muista ostaa lisää niitä myrkkyrakeita!


Niin kai se on, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Elämässä tarvitaan kauniita kärhöjyllätyksiä ja yllättävän piinaavia kotiloita.

Ja aivan ehdottomasti tarvitaan vanhoja puolivillejä puutarhoja, jotka saavat mielen kehräämään ja sormet näppäilemään semihölmöjä viisauksia!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Itsetunnon kohotusta bensakanisterista


Meillä vallitsee näennäinen kotityötasa-arvo. Teemme miehen kanssa molemmat teoriassa kaikkea, mutta käytännössä emme tee.

Mies vaihtaa aina autoon renkaat, öljyt, laittaa pissapojan litkut ja suunnilleen aina tankkaakin. Minä tietysti osaisin kaiken edellä mainitun, jos vain haluaisin. Mies huoltaa myös koko perheen kengät. Hänellä ja kenkävahapurkilla synkkaa hyvin, joten olkoon niin. Mies myös laittaa yleensä aina arkisin ruoan, koska hän tulee minua ennen töistä kotiin.

Mitä minä sitten teen? Paljonkin, mutta tästä yhdestä olen erityisen ylpeä: minä ajan nurmikon. Aina. 

Tänään nurmikonleikkuutaitoni saavutti tason, jossa
- hain huoltoasemalta bensaa kanisteriin
- tankkasin ruohonleikkurin
- käynnistin leikkurin itse
- ajelin koko nurmikon - se vie noin kaksi tuntia

Suhatessani pihaa eestaas sellainenkin ajatus juolahti mieleen, että hittovie, minähän pärjäisin yksinkin. Osaanhan sentään ajaa nurmikon täysin omatoimisesti!

No, en halua pärjätä yksin, eikä ruohonleikkuri ehkä tarjoaisi kovin kummoista vastarakkautta. Silti olen jotenkin syvästi otettu taidostani. Siksi sanon:

Hyvät naiset, unohtakaa self help -kirjallisuus! Hommatkaa ruohonleikkuri ja kiskokaa se itse käyntiin!