sunnuntai 31. elokuuta 2014

Heippa kesä! (Naantali huokaisee helpotuksesta)


Heitimme viikonloppuna hyvästit kuluneelle kesälle. Sitä ei tehty ohimennen sokkelin tasoituspuuhissa, vaan kunnolla Naantalissa. Naantali on varmasti yksi Suomen kauneimmista kesäkaupungeista, mutta kun asuu naapurikunnassa, se jää "liian lyhyen välimatkan" -ansaan. Paattimme kotisatamasta on muutaman tunnin matka Naantalin vierasvenesatamaan, joten tuntuu hassulta mennä sinne. Mutta nyt menimme. Mukana olivat hyvät ystävät ja liput Tuure Kilpeläisen keikalle.



Kesän viimeinen antoi parastaan: ei satanut! Patsastelimme ennen keikkaa rannan ravintolat läpi ja päädyimme pitsalle. Italian lahja maailmalle ei pettänyt tälläkään kertaa.




Päivällisen jälkeen menimme kuuntelemaan Kilpeläistä. Vieressäni jammasi koko keikan ajan hyväntuulinen ja hyvin päihtynyt seniorimies. Olisiko ollut 60-70-vuotias? Hän lauloi ja fiilisteli bändin mukana. Muutenkin yleisön keksi-ikä oli tukevasti yli keski-ikäisyyden. Hetken jaksoin pohtia, olenko ajautunut aivan väärään viiteryhmään. Sitten hilpeä setä väläytti hymyään ja jatkoi jorailua, ja päätin, että tämä oli juuri passeli viiteryhmä. Kun olen tuplasti vanhempi kuin nyt, haluan mennä (remonttipuuhien ohessa) keikoille ja tuntea musiikin rytmin varpaista päälakeen.

Öiset seikkailut huuhdottiin aamulla mehulla ja myslillä. (Jokaisen keikan jälkeinen pakollinen lausekin lausuttiin: pitäisi käydä useammin kuuntelemassa live-musaa.) Kesäkauden turvottamat sorsat äkkäsivät tarjoilut ja parkkeerasivat paatin viereen. Ampiaiset sen sijaan pörisivät suoraan lautasille. No, kohta syksy on niin pitkällä, että kodittomien ampiaisten tarina loppuu. Olkoot nyt vielä hetken turhautuneita ja ärsyttäviä.



Kun Naantaliin menee, on tietysti pakko katsella myös taloja - nehän ovat koko kaupungin juju. Kaupungin rakennuskannasta voi lukea lisää täältä. Kujat olivat tyhjiä, ja moni kesäkahvila oli jo sulkenut ovensa. Kaupungin asukkaat saivat taas huristella rauhassa polkupyörillä ja ulkoiluttaa koiriaan, kun lapsiperheet ja aasialaiset olivat poissa.





Naantali taitaa huokaista helpotuksesta kesän mentyä. Itse voisin elää helposti ainaista kesää, mutta tyydyn kohtalooni ja elämään villasukissa. 

Tervetuloa syyskuu!

torstai 28. elokuuta 2014

Hedelmällinen melkein riita


Se alkoi eilen noin kello 19. Mies laski jälleen kerran lautasensa tiskipöydälle. Siitä oli ehkä kaksikymmentä senttiä matkaa tiskikoneelle.

- Voisitko laittaa koneeseen asti? Olen kyllästynyt siivoamaan koko ajan muiden jälkiä.
- Kyllä tässä molemmat saa tehdä koko ajan hommia. Voisitko sinä sitten mennä ulos jatkamaan sokkelin rappausta? 
- Voisin!

Siitä se ajatus sitten lähti. Kuorimaveitsi, joka minulla oli juuri kädessä, tipahti leikkuulaudalle. Takki päälle, saappaat jalkaa. Takaraivossa jyskyttävä varmuus siitä, ettei sokkeliharkkojen tasoittaminen mitään rakettitiedettä ole. Yhdellä hengenvedolla tiuskaistu lista miehelle: muista lapsen pesun jälkeen laittaa rasvaa kuivurissa on puhtaita pyykkejä hillopurkit pitää pestä huolellisesti ennen käyttöä niitä on lisää Prisman kassissa viikkaa ikkunapenkiltä jo koneesta tulleet pyykit.

Menin ja tasoitin. Välillä tihutti vettä, muttei kuitenkaan häiritsevästi. Se oli oikeastaan mukavaa. Kosteassa ilmassa on helppo hengittää. Mies kävi välillä katsomassa edistymistä - ei kuitenkaan kommentoinut. Sitten hän palasi taas sisälle, josta kajasti lämmin valo. Sellaista keltaista valoa on mukava katsella ulkoa.

Oletteko huomanneet, kuinka juhlissakin miehet hiipsivät aina pikkuhiljaa ulos? Kävelevät sillä tavalla verkkaisesti mutta päättäväisesti kohti ulko-ovea, pois juhlahuoneiden vilinästä ja kuhinasta ja siitä tunteesta, joka tulee, kun tiedostaa emännän tarvitsevan apua kaikkien likaisten kuppien ja kippojen kanssa, eikä oikein tiedä, miten ja millä tavalla emännän keittiössä pitäisi ja saisi auttaa. Joku kantaa miehille lisää virvokkeita ulos.

Olin niin kauan ulkona, että tuli pimeää. Minä olen tasoituslastan herra, muut kerätköön astiat! Mies toi työvalon.

Sitten laastiseos alkoi muuttua liian jäykäksi. Työstöaika oli lopussa. Palasin sisälle. Lapsi nukkui, omenat olivat matkanneet kuorimaveitsen luota hilloksi purkkeihin, pyykkikone oli jälleen ladattu.

Maassa rauha, kaikki hyvin. Minä osaan tasoittaa, hän tekee hyvää hilloa. MOT.   

- Olisin kyllä laittanut myös luumuja hilloon
- Nyt nukkumaan

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ekat joululahjat tehty!


Viikonloppu on sujunut rakennuspuuhien lisäksi omenasavotassa. Apuvälineeksi kaivoin haravan. Sain idean, kun kuikuilin naapurin puolelle. Siellä isäntä heilutti haravalla omenoita kasaan. Toimii! Omenasato on runsas ja laadultaan vaihteleva. Tuntuu inhalta (ne Afrikan lapset) heittää puolihyviä omenoita ämpäritolkulla kompostiin, mutta minkäs teet. Olen kyllä yrittänyt kalastella innostuneita hakemaan omppuja, ja viikonloppuna meillä kävikin kolme perhettä noukkimassa, mutta parinkymmenen omenapuun poikima ylituotanto-ongelma on silti aika massiivinen. Puoletkin piisaisi enemmän kuin hyvin.



Perjantai-iltana kun noukimme isännän kanssa omenoita, totesimme samanaikaisesti, että pitäisi varmaan luopua muutamasta puusta. Ajatus tuntuu vain aika surulliselta. Kun talon on rakennuttanut omenakauppias, omenat kuuluvat aika vahvasti kuvioon. 



Keittelin omenoista myös ekat hillosatsit. Ajattelin, että näitä voisi laittaa myös pukinkonttiin. Jos pitää antaa periksi ajatukselle syksystä, voi yhtä hyvin alkaa valmistautua jouluun ;)

torstai 21. elokuuta 2014

Senttipeliä


Otsikon naputeltuani tajusin, että tuohan voisi viitata myös rahaan. Senttipeliä, senttipeliä. Kun asuntovelkainen rakentaa, kaikki on senttipeliä, mutta nyt tarkoitan kuitenkin matkan mittayksikköä.

Tämän viikon sentintarkat hommat aloitti paalutusporukka, joka rymisi paikalle tiistaina. Paalutus alkoi aamulla klo 7 ja päättyi aamulla klo 8. Paaluja laitettiin kuusi kappaletta, ja savea oli paalun paikasta riippuen suunnilleen 4 - 15 metriä.  

Pitääkö se sauna oikein paaluttaa, totesi aika moni meille etukäteen. Nyt kun se on tehty, sanoisin, ettei paalutus ole erityisen hankalaa tai kallista ainakaan savisella maalla, jossa paalut uppoavat sukkelaan. Tai no onhan se kallista, mutta niin on myös maaperän massiivinen parannusurakka, jos ryhtyy kaivamaan savea ja korvaamaan sitä paremmalla aineella.

Paalutuksen jälkeen harkoista ladottiin muotti anturalle. Muotti vuorattiin muovilla.


Keskiviikkona pihaan ajoi kaksi betoniautoa: ensimmäisessä oli pumppu ja toisessa säiliö. Tämäkin oli senttipeliä: ensin auton piti mahtua portista ja sitten talon ohitse. Syreenipuska sai kyytiä.


Pumpun tiellä ollut koivunoksa piti sahata poikki, jotta pumppuhärveli saatiin nostettua pystyyn.


Säiliöauto mahtui vallan mainiosti pumppuauton perään pihatielle :D

Jestas miten paljon murehdin, että talo kellahtaa, kun valtavan painavat betoniautot parkkeerasivat aivan talon kylkeen. Talo tietysti tärisi autojen ajaessa pihaan, mutta toivottavasti mitään pysyvää vahinkoa ei tapahtunut. En ainakaan huomannut, että tapetit olisivat repeilleet seinissä.


Pumppuauton putki riitti juuri valupaikalle asti, mutta pelivaraa ei oikeastaan jäänyt.



Anturaa valettiin kaksi kierrosta: ensin puolet, sitten "vibraa" ja sitten toinen kierros. Raksaslangissa vibra on tuollainen "imuri", jolla vähennetään ilmakuplia ja parannetaan betonin lujuutta.


Anturavalu kuivui yön yli, minkä jälkeen anturan muottina olleet harkot nostettiin anturan päälle sokkelin valumuotiksi. Aika kätevä systeemi mielestäni, kun samat harkot käytetään kaksi kertaa.


Sokkeliharkot valetaan täyteen betonia huomenna. Sitten putki- ja sähkötöitä, pohjan eristystöitä, lattian valu, rungon pystytys, kattotuolien asennus, katon tekeminen, sisätyöt ja eikun saunaan! No, voi siihen vielä jokunen hetki mennä, mutta kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin, joten saa kai sitä vähän keulia.


Yhden anturavaiheeseen edenneen pikkutalon kokemuksella sanoisin, että uuden rakentaminen tuntuu olevan paljon suoraviivaisempaa puuhaa kuin vanhan remontointi. Vanhaa remontoidessa jokainen päivä sisältää monta yllätystä, joihin pitää reagoida jotenkin: vaihtaa suunnitelmaa, lähteä rautakauppaan, hakata maanisena googlea, tinkiä lopputuloksesta. Uuden tekeminen on siihen kaikkeen verrattuna aika simppeliltä touhua. Oikeastaan on aika hauskaa raksailla välillä taloa, jossa on suorat kulmat!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Päivän mitalistit




Pronssia: Omenat ja mä. Visiitti ystäväperheen sunnuntailounaspöytään tuntui aamulla raskaalta ajatukselta, mutta sujui leppoisasti. Tuli niin paljon vähemmän sairas olo, että kotiin palattuamme kipitin keräämään omenoita. Ne eivät ole vielä aivan kypsiä, mutta ukkoskuurot ja puuskatuulet ovat paiskoneet maahan kamalat määrät raakileita. Muutaman hyväkuntoisen nappasin myös piirakka-aineksiksi.


Hopeaa: Minikaivuri ja miehet. Miehellä on pihassa lainalelu, joka ei tunnu jättävän yhtäkään kaksilahkeista kylmäksi. Jokainen pihassa poikennut mies on todennut, että tuollaiselle olisi käyttöä. Meillä siis tasoitetaan ja siirretään ja kaivetaan juuria ja mitä kaikkea tuolla voikaan tehdä.



Kultaa: Punaiset rastit sepelissä. Paalujen paikkojen merkitsijä tuli (sunnuntaina!). Uskon vahvasti, että pian tulevat itse paalutkin. Paalutus ei muuten taida olla ollenkaan niin kamalan kallis ja vaikea prosessi kuin yleensä luullaan. Kirjoitan siitä lisää, kunhan saamme paalut maahan.

Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 16. elokuuta 2014

Teetä ja sympatiaa



Juuri kun pääsin rallattelemasta vielä on kesää jäljellä, sairastuin kamalaan nuhaan. En kuitenkaan sano syysnuhaan ;) Sen verran kokkejakin kehossa, että pitää syödä antibioottia, mikä on aina yhtä mälsää.


Olen vielä kesälomalla, joten tämä oli tavallaan odotettavissa. Minulle - ja tiedän että monelle muullekin - käy usein niin, että ne harvat sairastelut osuvat harmillisen usein lomiin. Kaipa työpäivien kova tempo pitää adrenaliinit sen verran koholla, etteivät pöpöt pääse iskemään, mutta lomalla kierrosten lasku tekee tilaa hyökkäykselle.


Isäntä on kova litkimään teetä ja uskoo vahvasti siihen, että teetä juomalla paranee taudista kuin taudista. Olen nyt sitten koittanut juoda Kusmin puruista tehtyjä kuumia juomia. Ostin ne kesälomareissulla Tukholmasta lähinnä kauniiden purkkien takia. Kusmilta saa myös tuollaisia tyhjiä teepusseja, joihin voi tehdä kerta-annoksen. Aika käteviä, jos ei jaksa tuhdata sihdin kanssa.



Sairasteluun kuuluvat tietysti myös lehdet. Äntligen ordning! julistaa uusin Hus & Hem. Luin tarkasti, mutta en kyllä huomaa mitään muutosta tapahtuneeksi. Pyykkikasa on yhtä ryppyinen ja kuisti yhtä mutainen kuin eilenkin.


Lehdessä oli juttu myös William Morrisista. Hänen kukkakuosinsa ovat monen mielestä hienoja. Itsekin pidän niistä, mutta en ole tiennyt itse taiteilijasta mitään. Jutun perusteella sain hänestä varsin sympaattisen kuvan. Juttu kertoo Morrisin ajatelleen, että taide kuuluu kaikille ja kaunis koti tekee ihmisestä onnellisemman. Ei ehkä kuulosta 2010-luvulla erityisen edistykselliseltä ajattelulta, mutta oli varmasti aikanaan radikaalia.

Pari sanaa vielä raksarintamalta: paaluttajan piti tulla torstaina, piti tulla perjantaina, pitäisi tulla maanantaina. Mahtaisinko tervehtyä nopeammin, jos jaksaisin hermostua tilanteesta...

tiistai 12. elokuuta 2014

Aapisen välissä on hiekkaa



Me täällä Omppulassa rakastamme kesää. Sen vuoksi tiedämme vastaukset ajankohtaisiin kysymyksiin:

- Alkaako syksy koulun alkaessa? Ei.
- Kuuluuko nyt hekumoida kynttilöistä ja pimeistä illoista? Ei.
- Pitääkö kaivaa esiin villapaidat ja syyskengät? Ei.

Nyt saa nauttia kesästä, kun sitä kerran riittää. Syksy tulee kyllä aivan varmasti, vaikkei sitä yhtään hoputtaisi tai houkuttelisi. Ensimmäisen luokan ensimmäiseen koulupäivään oli toki meidänkin ekaluokkalaisen osallistuttava, mutta koulupäivän jälkeen me menimme tietysti rannalle ja  jätskille. Kesän parhaat sanat!

Vielä on kesää jäljellä. (Ajatuksena ihana, korvamatona kamala. Sorry!)

maanantai 11. elokuuta 2014

Pysyviä asioita


Aika paljon on taas tapahtunut raksalla ja kaukana raksasta. Yläkuva on Peurunkajärveltä. Se on Jyväskylän pohjoispuolella Laukaalla. Vietimme viikonlopun Peurunkajärven rannassa miehen opiskelukavereiden kanssa. Heillä on tapana kokoontua kesäisin jonnekin päin Suomea, ja tänä kesänä kokoontumisajot olivat keskellä Suomea. (On muuten kaunis tuo Peurunka! Meri-ihmisenkin mieli ja keho lepäsivät järven lempeässä vedessä.)

Poppoo, joka joskus koostui örvellystä ja karaokea rakastavista teekkareista, muistuttaa nykyään enemmän keski-ikäistyvien sivistyneiden saunojien perhekerhoa. Monella on takapenkillä jälkikasvua ja matkalaukussa laastareita ja hyttysmyrkkyä. Mielestäni on tosi symppistä, miten porukka jaksaa kuitenkin pitää yhteyttä ja tavata. Moni opiskelutoveruus sulaa LinkedIn-tietojen kyttäilyksi ja joulukorteiksi, mutta nämäpä saavat kasaan kymmenen pikkumökillistä porukkaa. Arvostan!


Arvostan myös sitä, että raksalla ollaan edelleen suunnilleen aikataulussa. Kaupungin mittamiehetkin, joiden aikataulusta emme viime viikolla saaneet takuita, kurvasivat tänään aamulla pihaan. Olimme varautuneet moniin puhelinsoittoihin ja aneluun, joten koimme positiivisen yllätyksen.  Piharakennuksen perustuksen korkeus on nyt virallisesti määritelty, ja montun täyttö on alkanut.


Montusta nousi pinnalle kasa isoja kiviä, jotka jätimme tahallamme pois menokuormasta. Ajattelin, että näitä voisi jotenkin hyödyntää puutarhassa, mutta en keksi mitä tekisin. Jonkinlaisen kukkapenkin reunustan ehkä? Vaiko jonkun Stonehenge meets perinnepiha -tyyppisen asetelman? Jotenkin olisi mukavaa keksiä kiville joku sopiva paikka ja tarkoitus. Saisivat siinä sitten makoilla ja komistaa pihaa vuosikymmenestä toiseen.


Seuraavaksi ajattelin googlettaa kivi-inspiraatiota, mutta kertokaahan toki, jos tulee mieleen jotain!

torstai 7. elokuuta 2014

Kolmas aamu toden sanoi


Hieman aamuseitsemän jälkeen odotettu jyrinä tuli! Kaivurin hommat alkoivat heti portilla. 1920-luvulla kaikki oli kapeampaa (portit, autot, vyötäröt...), eikä tämä nykyajan kone mahtunut portista sisään. Portti nyppäistiin väliaikaisesti pois, minkä jälkeen tilaa oli melkein ruhtinaallisesti... Näinkin paljon:


Kuorma-auton tullessa väylää piti leventää vielä sen verran kuin mahdollista: ulkovalo ruuvattiin irti seinästä. Vaikka meillä on iso tontti, pihatie on pieni. Minusta se on mukavaa, kun tontti on suojaisa ja vain pakollisen auton leveyden verran auki kadulle. Työkonekuskeille tämä on tietysti vähän haasteellista, mutta kaikki sujui hyvin.  


Kuski laittoi talon poikki ja pinoon, minkä jälkeen alkoi ralli kaatopaikalle.



Nyt vanhan piharakennuksen paikalla on jäljellä eristyspurujen peittämä betoniperustus. Se kaavitaan lavalle huomenna.


Muistan, kuinka olin joskus nuorena museossa. Museo-opas oli todella taitava, kertoili hienosti tarinoita ja sai kaiken näyttämään helpolta. Sanoin äidilleni, että haluan museo-oppaaksi. Äitini totesi siihen, ettet sinä ehkä halua museo-oppaaksi, vaan haluat olla työssäsi yhtä hyvä. Kaipa se glamour syntyi näennäisen helppouden ja sujuvuuden takia.

Joten en sano, että haluan kaivurikuskiksi, mutta kaivurikuskin työtä oli kyllä ilo katsella. Miten tarkkaa työtä voikaan tehdä jättimäisellä kauhalla! Nyt kun katselua oli tarjolla vain kaksi päivää sovittua myöhemmin, olemme suunnilleen aikataulussakin. Hyvä hyvä :)