sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Viimeiset viisi kilometriä...



...on aina pitkät niin. En muista bändin nimeä, enkä sanojakaan enempää, mutta tuo kertsi soi usein päässä. Kun ryhdyimme tekemään pihasaunaa reilu vuosi sitten syyskesällä, homma eteni hurjaa vauhtia. Tänä syksynä asiat ovat edenneet paljon hitaammin. Hommat ovat vaihtuneet suurista linjoista pieniin asioihin, ja kokopäiväiset työntekijät ovat vaihtuneet satunnaisiin työpäiviin.

Mies on yrittänyt oman päivätyönsä lisäksi venyä raksahommiin, ja meitsi on yrittänyt hoitaa muut kotityöt. Joulusaunatoive on kuitenkin hengissä, joten eiköhän tämä tästä kohta helpota. Päästään uuden alkavan vuoden kunniaksi toivottavasti eroon myös tästä sukupuolittuneesta työnjaosta.


Joulun suhteen olen kerrankin ajoissa liikkeellä. Tästä todisteena makkarin ikkunalaudalla oleva jouluruusu ja keittiön kaapit, jotka ovat hyvässä (uudessa) järjestyksessä. Joulusiivous on siis jo vauhdissa. Siivotessa toteaa ja lupaa aina itselleen, ettei haali yhtään lisää tavaraa. Joten tänään, kun hain lasta harrastuksesta, päätin ihan vain kävellä tunnelmaa aistien joulumarkkinoiden läpi. Ei onnistunut.


Lasinpuhaltajan kojulla siivouslupaukset haihtuivat, kun ihastuin eläväpintaisiin lasipalloihin. Kotiin lähti tuo turkoosi. (Ja mieleen jäi tuolla taustalla hennosti näkyvä kuumailmapallon muotoinen lasipallo, joka olisi aivan ihana lapsen huoneen ikkunassa. Siinä oli sellainen pikkuruinen matkustamokorikin. Onneksi markkinoita on vielä monta kertaa..) Jokirannassa oli kaunista, kuten aina.



Nyt himmailen kohti Siltaa ja uutta viikkoa. Saattaa olla, että blogitahti pysyy yhtä surkeana, kunnes nämä viimeiset viisi kilometriä on kuljettu. Toivottavasti me päästään joulusaunaan.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Onnea ovat...


...ystävät, jotka tulevat pyytämättä ja yllättäen käymään ja tuovat mukanaan callunat, osallistuvat rapun siistimiseen ja siinä sivussa istuttavat yhden keijunkukankin.

Yksi syysloman tavoitteistani oli siivota kesäkukkien rontit rapulta ja laittaa jotain syksyistä tilalle. Nyt tavoite täyttyi kuin itsestään. Keväällä ruukkuun laittamani laventeli jäi vielä rapulle.


Onko kukaan siellä ruudun toisella puolella pitänyt laventelia talven yli ruukussa? Maassa se kyllä talvehtisi, mutta mahtaisiko selvitä myös ruukussa? Voisin tietysti kantaa ruukun myös sisälle, kun pakkaset ja talvi tulevat. Tähän mennessä paukkuneista yöpakkasista laventeli ei ole pahastunut.


Callunat ja matalalta paistava aurinko. Niistä on rapun syystunnelma tehty.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Haaste & haastavaa


Sain Mansikkatilan maiden Tainalta haasteen vastailla muutamiin kysymyksiin. Kiitokset Tainalle :) Mulla tuppaa menemään haasteita välillä ohi, mutta nyt!


1. Millä kolmella adjektiivillä kuvailisit itseäsi? Kolme heti ensimmäisenä mieleen tulevaa!
Avoin, luova, utelias.

2. Oletko maaseudun vai kaupungin lapsi?

Kesäisin ajattelen olevani maaseudun lapsi, mutta talvisin totean olevani kaupunkilainen. Kotikaupunkini on niin pieni, että maaseutu on kävelymatkan päässä, joten sinne kyllä pääsee onneksi aina halutessaan.

3. Asutko juuri siellä missä haluat asua?
Kyllä.

4. Mitä haaveita sinulla liittyy asumiseen?
Monenlaisia. Haluaisin vielä joskus asua ulkomailla. Olen asunut pariin otteeseen Ruotsissa, mutta Ruotsia ei taideta laskea ulkomaaksi. Olisi mukavaa tutustua kunnolla johonkin ihan oikeasti erilaiseen kulttuuriin. Voisin asua vaikka Amerikassa tai Ranskassa, mutta enpä usko näin käyvän kovinkaan pian - jos koskaan. Vanhana olisi mukavaa asua talvisin jossain lämpimässä maassa. Ensisijainen asumishaaveeni on kuitenkin tämän nykyisen torpan asuttaminen ja kunnostaminen.

5. Järki, tunteet vai molemmat?
Olen saanut molempia isolla kauhalla! (Tuliko liian ärsyttävä vastaus?)

6. Mikä on rohkein tekosi?
En tiedä. Olenkohan koskaan tehnyt mitään erityisen rohkeaa... No kerran yhdessä työssä sanoin itseni ekan päivän jälkeen irti. Olin silloin tosi nuori, joten moinen teko vaati kyllä paljon pokkaa. Työpaikka oli vain aivan väärä minulle. Onneksi tajusin sen heti.

7. Benji-hyppy vai Base jump?
Ei kumpikaan!!!

9. Minne veisit puolisosi tai perheesi yllätysmatkalle?
Oletan, että budjetti ei ole kysymyksen keksijän mielessä ;) Veisin paratiisisaarelle.

10. Mitä haluaisit muistella vanhainkodin kiikkustuolissa?
En ehkä haluaisi muistella mitään, vaan tehdä jotain (lueskella aurinkotuolissa?). Olisi varmasti kivaa, jos joku kävisi katsomassa.

11. Mistä haluaisit sinut muistettavan?
No apua mikä kysymys.... En ole ajatellut tätä koskaan. Ehkä se teko, josta minut muistetaan, on vielä edessäpäin? Tietysti toivon, että sukulaisten tarinoissa olisin enemmän hyvis kuin pahis.

Tuo kattoi otsikon sanan "haaste". Nyt sitten se "haastava":

Haastavaa on löytää niin paljon aikaa bloggaamiseen kuin toivoisin. Aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, on enemmän kuin pystyn käytännössä toteuttamaan. Ajattelin testata, olisiko Instagramin nopeampi ja lyhyempi ilmaisumuoto sellainen, jolle löytyisi enempi aikaa. Minut löytää sieltä nimellä omppulansuvi.

Olen löytänyt osan lempityypeistä ja blogeista seurattavaksi Instasta, mutta otan mieluusti vinkkejä vastaan. Teillä on varmaan blogini perusteella jonkinlainen käsitys siitä, millaisia instatilejä haluaisin seurailla. Olisin tosi iloinen kaikista vinkeistä eli laittakaas omat nimimerkit ja suosikit jakoon!   


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hattivatit puutarhassamme


Nurmikolla kasvaa pikkuruisia vaaleanharmaita sieniä. Ne ovat ihan haperoja, auringonsäteet paistavat niistä läpi. Ovatko haperoja myös virallisesti, en tiedä.

Jos yöllä sataa, niitä nousee vauhdilla. Vaikka ajaisi nurmikon, ne ponkaisevat aamuksi takaisin.



Kun sieniä katselee kameran linssin läpi, ne näyttävät loistavilta hattivateilta.

Syyskuu oli kaunis. Tulisiko lokakuustakin lämmin? Tavalla tai toisella.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pitkästä aikaa kirppislöytöjä


Kävin pitkästä aikaa kirppiksellä. Tuulettamassa aivoja, avaamassa aisteja. Rentoutumassa ostelun merkeissä, kuten meillä länsimaalaisilla on toisinaan tapana. Kävin myös Stockalla ;) 

Kirppikseltä matkaan lähti kaksi savikulhoa ja yksi iso lautanen. Lautanen on Arabian Ruska-sarjaa, ja hintalapussa luki "tarjoilulautanen". Mahtaako olla oikea termi, en tiedä. Ajattelin, että lautaselta voi tarjoilla monenlaista salaatista voileipiin. Ehkä se kestää uuninkin? Jos kestää, niin siinä voisi myös tehdä piirasta, reunat ovat riittävän korkeat.

Kirppispostauksessa pitää tietysti olla myös hinnat. Pikkukulhoista toinen maksoi 50 senttiä ja toinen 1 euron, ja Ruska-vati maksoi 9 euroa. Ajattelin kassalla, että 10,50 euroa näistä on oikein passeli hinta.


Kulhot pääsivät heti tositoimiin puutarhaan. Lämmin syyssää on suosinut sauna- ja puutarhahommien tekijöitä. Ulkona syöminen on nyt vähintäänkin yhtä mukavaa kuin kesäkuussa oli. Pakastealtaan pinaattikeittokin maistuu paljon paremmalta, kun on ensin haravoinut pari tuntia.

Olen jo haravoinut aika paljonkin, vaikka suurin osa lehdistä on edelleen tiukasti puissa kiinni. Vähäisen omenasadon noukkiminen sujuu helpommin, kun nurmi on suunnilleen lehdetön.




Yritän tsemppailla, ettei maailman rumuus pääsisi yhyttämään. Aika paljon iloa voi tällä kirppis + puutarha + soppa -reseptillä saada. Iloisten asioiden uutisarvokin taitaa olla nousussa, joten toivottavasti tunnelmista oli iloa myös siellä ruudun toisella puolella :) 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Ilonaiheita



Keltaista keltaisella. Se on ehdottomasti ilonaihe. Makkarissa on kaksi ikkunaa etelään, ja jos vain aurinko paistaa, huone kylpee valossa. Mietin, mahtavatko nuppuisina poimimani auringonkukat aueta laisinkaan vaasissa. Olisihan se pitänyt tietää, että makkarin valo saa ne kukkimaan.


Omppusato on melko surkea, mutta en juuri sure sitä. Mehuakin on vielä viime vuodesta jäljellä. Se on ehdottomasti ilonaihe, ettei tarvitse joka ilta miettiä, mihin oikein laittaisi kaikki omenat.



Erityisen riemukas asia on sesongin ensimmäinen omenapiirakka. Se olisi helpointa tehdä itse, mutta sen tekeminen on hauskempaa muksun kanssa. Olisin latonut nuo omppupalat ihan eri rytmillä itse, säntillisesti kuvioiden. Nyt tuli paljon luovempi versio.

 

Ilonaihe on myös ajatus siitä, että kohta alkaa lämmityskausi. Aamuvirkku mies ja puulämmitys on toimiva yhdistelmä. Kun itse kömmin raput alas alakertaan, hella hohkaa jo lämpöä, ja keittiö on paljon muuta taloa lämpimämpi.  

maanantai 7. syyskuuta 2015

Semmosta kuuluu


Istuimme lauantaina ystävien kanssa iltaa. Ihana hetki: kaikilla oli kaikki hyvin. Laseissa viiniä, lapsilla keskenään hauskaa, yt-neuvottelujen yhteenlaskettu määrä siedettävällä tasolla.

Et ole päivitellyt vähään aikaan blogia, sanoi ystävä minulle. Yhteinen Viipurin reissukin on vielä perkaamatta, patisti toinen.

Sanoin, että on vähän hankalaa asettua ihanaan lifestyle-moodiin, kun maailma myrskyää ympärillä. Kirjoita se sitten, sanoi ystävä.

Kirjoitan siis sen. Olen seurannut työn puolesta ja paljon vapaa-ajallakin pakolaiskriisiä. Päähän ei ole viime aikoina juuri muuta mahtunut.

Muistan jotenkin vahvasti kouluajoilta sen tunteen, kun historiantunneilla käsiteltiin ihmiskunnan tekemiä hirveyksiä. Eivätkö ne aikalaiset tajunneet?! Orjuus, natsit, atomipommit, rotuerottelu... Lista alhaisista teoista on pitkä - mutta kuitenkin lyhyempi kuin vielä tapahtuvien. Monenlaista on meneillään nytkin. Asioita, joita tulevat sukupolvet lukevat oppikirjoista ja kysyvät: Eivätkö ne tajunneet.

Mies pakkasi vaatteita vastaanottokeskukseen. Ajatus siitä, että joku jossain pakkaisi vaatteita omalle puolisolleni, on kestämätön. Mitä tekisin, jos hänen olisi pakko lähteä hakemaan perheellemme tulevaisuutta jostain muualta? Mitä sanoisin ovella? Mitä kertoisin lapselle, joka on niin monen muun pikkupojan tavoin isänsä suurin fani? Vai lähtisimmekö yhdessä? Syljettäisiinkö päällemme vai saisimmeko apua? 

Elämän mukaviin puoliin keskittyvien blogien olemukseen ei oikein saumattomasti istu maailman rumuus. Olen huomannut, että moni bloggari rajaakin kaiken ruman pois. Blogi elää irrallaan muusta maailmasta. Tavallaan ymmärrän sen. Se, että itse lopettaisi kauneuden tai hauskuuden näkemisen ympärillään, ei millään tavalla muuta maailmaa paremmaksi.

Itse olen viime aikoina ihastellut portinpielen tolppaa, jonka syksy on verhonnut. Kuivan kauden jälkeen sammal on saanut sateesta kasvuvoimaa. Joka päivä, kun tulen portista kotiin, huomaan sammalen. Se on niin kaunis :) Portin sisäpuolella on kaikki hyvin. Sauna etenee, omenat alkavat olla kypsiä.

Ajatukset vain tahtovat jäädä portin ulkopuolelle.

perjantai 21. elokuuta 2015

Sivupolulla


Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, miksi niin moni nainen haluaa julistautua perfektionistiksi. Tuntuu, että naistenlehtien haastateltavat ovat aina huolissaan siitä, että täytyisi oppia vähän rentoutta. Perfektionismi tuntuu olevan jonkinlainen helposti tunnustettavissa oleva "pahe".

Vanhan talon kanssa ei voi olla perfektionisti. Joku nurkka repsottaa aina, eikä täydellisyys tule koskaan. Jos ei pysty sitä sietämään, mielenrauha on lopullisesti mennyttä, eikä hauskuudelle jää sijaa.


Yhtenä kesäisenä päivänä (heti naistenlehden lukemisen jälkeen) väkräsin polun omenapuun alle, marjapuskien läpi. Hikinen homma ei edistänyt talon tai saunan remontteja, mutta tätä oli hauskaa tehdä. Olen todennut olevani puutarhurina enemmän rakentaja kuin nyppijä. Tykkään tehdä isoja linjoja, mutta inhoan yksittäisten rikkaruohojen kitkemistä.


Polku on tehty tiilestä, joka löytyi vanhan piharakennuksen alta. Samassa läjässä oli myös kakluunin kaakeleita. Tiilit ovat todennäköisesti kakluunissa olleita.   

Polku tarjoaa ärsykettä monelle aistille: matkalla voi napsia marjoja, ja tuulikellosta voi kilauttaa puolimatkan musiikit.

Viinimarjat ovat tänä vuonna runsaslukuisia ja pulleita. Olen keräillyt niitä pikkuhiljaa, litran tai puolikkaan iltaisin töiden jälkeen. Fiilistellenkin pakkaseen on kertynyt jo aika mukavasti talvivarastoa. Omenasato taitaa puolestaan jäädä keskimääräistä heikommaksi.






Semmonen sivupolku :) Josko viikonloppuna saisimme taas saunaprojektia hiukan eteenpäin.

Rentoa ja lämmintä viikonloppua kaikille!

 

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tulis jo arki!



Tämä kesä on sujunut erityisen vauhdikkaasti. Olemme ajaneet autolla kakkoon ja pohjoiseen, reissanneet laivoilla ja purjepaatilla, käyneet mökillä, kesäteattereissa... En ole edes ehtinyt vastailla edellisen postauksen kommentteihin - enkä käydä läpi Viipurissa napattuja valokuvia.

Lomailu on ihanaa, mutta nyt on sellainen fiilis, että voisi hypätä rentouttavaan oravanpyörään. Arki, arjen aikataulut, arkirutiinit ja arkiruoka kiinnostavat nyt kovasti. Kuulostaa varmaan ihan pöpiltä, mutta tuntuu siltä, että lomakauden loppu ja koulujen alku eivät tule yhtään liian aikaisin.

Ulkorakennus on edistynyt pienin askelin kesällä. Valkoisten listojen maalaus on yllättävän hidasta verrattuna isoihin pintoihin.

  
Ulko-ovien asentaminen muutti ilmettä paljon. Valkoiset kaatopaikalta poimitut raksaovet vaihtuivat mustiin täyspuisiin oviin. Ovien päällä on pienet ikkunat antamassa ilmettä ja valoa. Sokkeli on tarkoitus maalata tummaksi, mutta se taitaa jäädä ensi vuoteen.


Seuraavaksi julkisivuun pitäisi laittaa rimat, joita on maalattuina pitkin pihaa. Tai no, ihan seuraavaksi pitäisi tyhjentää pyykkikone, joka juuri pysähtyi. Ihanaa saada putkikassiröykkiöt purettua ja pyykit pestyä!



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kukkiva maa



Olen seilannut viime viikkoina vesireittejä pitkin, mutta nyt jalat ovat jälleen tutussa pihassa. Tuttukin tarjoaa yllätyksiä: nämä muutama viikko sitten kukkaan puhjenneet pionit ilmestyivät tyhjästä.

Pihasaunan viemäritöiden vuoksi pihaa piti kaivaa aika pitkä matka auki, ja samalla yksi syreenipuskista koki rankkaa karsimista. Nyt kaivannon reunalla, syreenin kupeessa, kukki kaunis vaaleanpunainen pioni. Pelkäsin kovasti, että kauhuri vain vie kukkaloistoa, mutta näinkin voi siis käydä :)




Mitä ovat nämä sinililat kukat? Ne olivat aiemmin talon kukkapenkissä, mutta mullan vaihdettua paikkaa ne kukkivat nyt yhden omenapuun alla. En tunnista lajiketta, enkä ole jaksanut googlettaa.



Ukonkelloja ei tunnu pysäyttävän mikään. Olen taitellut niitä pois pitkin pihaa. Perenna vai rikka... No, kaunis joka tapauksessa.

Viime viikon merireiteistä yksi vei Viipuriin, jossa kävimme lomareissulla. Seuraavaksi ajattelin kirjoitella Viipurin kadotetusta ja kunnostetusta kauneudesta. Tämän parissa voi virittäytyä tunnelmaan:

 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Rontit savupiipussa



Meikäläinen kuuluu vaikeelta tuntuu heittää mitään pois -ihmisiin. Piirteestä on enimmäkseen haittaa, mutta toisinaan käy onnekkaasti.

Tänään viuhin puutarhassa siistimässä mättäitä. Napsin myös jättilaukat poikki. Kukinnot olivat jo haalistuneet, ja muut kasvit olivat tuuppineet laukat ihan lakoon.

Laukkapolot näyttivät kuitenkin niin kauniilta, etten raaskinut heittää niitä kompostiin. Mietin, mistä saisin tarpeeksi ison vaasin niille. Ja kun tontti on täynnä erilaista raksakamaa, niin bongasin pätkän hormia.





Hormi pystyyn solkkoiseen kukkapenkkiin, laukat hormiin, ja hymy korviin :)

Ei ole ihan justiinsa eikä edes melkein, mutta ihastuin ikihyviksi piippurontteihin.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Sademetsän tunnelmaa



Yritän vältellä sääpuhetta, mutta kun KOKO AJAN sataa, ja säätilalla tuntuu olevan vaikutusta vähän kaikkeen. Meillä jännitettiin tällä viikolla esimerkiksi sitä, lipuuko päälle sadepilvi lapsen synttärikekkerien aikaan. Ihme ja kumma, säästyimme sateelta. Se alkoi vasta viisi minuuttia juhlien päättymisen jälkeen.

Sateen hyvä puoli on se, että pitkin kevättä ja kesää kylvetty uusi nurmikko on päässyt hyvin vauhtiin. Sorapolun molemmilla puolilla on vappuna kylvetty nurmikko, eikä sitä oikeastaan erota vanhasta nurmesta kuin muutamien kaljujen läiskien takia.



Tämä nurmi on viskottu vasta kesäkuussa, mutta hyvässä vauhdissa jo sekin.

Myös alkukesällä pieninä taimina istuttamani keijunkukat ovat venyneet vauhdilla.


Rikkaruohoista puhumattamaan. Niitä tunkee ihan joka paikasta sellaista tahtia, että olen antanut periksi. Joku köynnösrikka on vallannut esimerkiksi yhden viinimarjapensaan ja jättilaukan varren.


Nyt kun kuivinkin kangasmetsä on aluskasvillisuudeltaan neonvihreä, toivoisin sateen jumalien (tietääkö joku muuten nimiä? Ester?) pörhistelyn päättyvän.


Pari aurinkoista poutapäivää, kiitos!


P.s. Uskoni epärealistisen toiveen toteutumiseen on kova, koska muillakin on käynyt tuuri. Muksu pyysi kummitätiään tekemään lego-aiheisen synttärikakun, ja tätä me söimme:



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Hymyilevä apollo


 Oi, ootteko silloin te lempineet
sitä tyttöä tummatukkaa
ja ootteko silloin te rakastaneet
joka puuta ja joka kukkaa?
Ja oliko veli joka ihminen?
Ilo loistiko silmistä jokaisen?
Ja oliko kaikilla kasvoillaan:
Niin kaunis, kaunis on maa.

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.

------------------

Ihanaa Eino Leinon, runon ja suven päivää!