maanantai 12. tammikuuta 2015

Joulun summailua Nuutinpäivän aattona



Kiitos vielä edellisen postauksen kommenteista :) Kun paiskaa eetteriin villamattopohdinnat ylittäviä henkilökohtaisuuksia, on ihan erityisen mukavaa saada vastakaikua.

Tänään onkin sitten vuorossa kepeää matikkaa, kun innostuin valokuvaamaan joulun saldoa.  

Amarylliksillä mitattuna joulu on meillä yhtä vaille valmis. Lapsen huoneen ikkunalaudalla kukkii edelleen komeasti, ja samasta sipulista pukkaa vielä toinenkin kukkavarsi.


Joulukuusissa mitattuna joulu on ohitse. Kuusi kannettiin eilen pihalle.


Kuusenkynttilöissä mitattuna joulun saldo on miinus yksi. Pimeä polttimo saa odottaa vaihtoa ensi jouluun - joka on muuten tänä vuonna! (Jee, sanoo jouluihminen.)


Lyhdyissä mitattuna joulun saldo on plus kaksi. Nämä lyhdyt ostin Kodin Ykkösen alesta saunatupa mielessäni. Nyt kun vielä saadaan muutama pikkuhomma kuten saunan seinät ja laatat ja vedet ja sähköt ja semmoset, niin johan miellä kylvetään alelyhtyjen valossa.

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. 

Saa viedä!

4 kommenttia:

  1. Melko mukavasti on siis joulu paketissa. Minin valtaisa joulutähteni kukkii komeasti, mutta mietin nyt, kumpi on armollisempaa, viedäkö roskiin paletumaan, vai antaako kuivaa kuoliaaksi. Punaisenähky tulee joskus ihan yllättäin. Onneksi uusi joulu tulee pian, ja sitten sitä punaista taas kaipaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armollisinta olisi sen antaa kukkia rauhassa! Joulutähtihän on nimestään huolimatta ympärivuotinen huonekasvi. Mut ei se varmaan punaisena koko vuotta viihdy. Testaas saatko sen kukkimaan uudestaan ;)

      Poista
  2. Mä olen miettinyt, että jos pitkästä aikaa ostais jotain lahjoja jo tammikuun alesta!;D No, voi olla, että jää vain ajattelun asteelle...Kuusi näytti selvästi kypsyneen jouluun ja sisällä kykkimiseen.:) Kävin juuri kesähuoneessa. Siellä kuusi tuoksui ja valot siinä saavat palaa niin kauan, kun ulkona on illalla pimeää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt ostaisi lahjat, pitäisi ne laittaa johonkin tosi näkyvään "piiloon". Muuten ne kyllä unohtuisivat jouluun mennessä.

      Mä katsoin tänään ekaa kertaa ikinä Downtown Abbeyn (meniköhän nyt oikein?). Heillä oli joulu! Ja mikä kuusi! Vähän jäi kyllä mietityttämään, että kuka on tämä niin kovasti muisteltu ruotsalaista nakkikioskia nimeltään muistuttava Sibyl?

      Poista