sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hyvän palvelun kamiina ja muita saunakuulumisia


Ulkosaunapäiväkirja etenee lukuun Tämähän alkaa näyttää ihan talolta. Tammikuussa saunarakennukseen muurattiin kaikki väliseinät, tehtiin hormit sekä piippu, ja rakennettiin vinttivaraston raput.

Takan valinta oli miehen hommia, ja hän päätyi lopulta ruotsalaisen Conturan moderniin kamiinaan. Pömpelin toimittaa meille turkulainen Takkauunit Piilola (klik), joka onnistui miehen mielestä muita paremmin asiakaspalvelussa. (On vähän harmillista, että ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset puskevat markkinoille hienoja kamiinoita, mutta kotimaiset vaihtoehdot ovat tosi vähissä.)




Takka tulee tuohon jätesäkin paikalle.
Takka on  samanlainen kuin
Conturan sivuilta napatussa kuvassa (klik).

Saunatuvan puolella näyttää tältä. Seinät on paperoitu ja teipattu, ja seuraavaksi tehdään katon ja seinien sisäpanelointi. 


Nuo kattotuolien alapalkit jäävät näkyviin. Emme ole vielä päättäneet, miten ne käsitellään. Muurattu väliseinä jää harmaaksi. Palkit saavat jäädä puunsävyiseksi tai sitten ne maalataan valkoiseksi, vähän siitä riippuen tuleeko valkoisen kiintiö jo seinien kanssa täyteen.


Timpurillamme on hyvä matikkapää. Nämä vintin raput syntyivät muutamassa tunnissa. Itse kun mietin nousukulmaa ja portaiden syvyyttä, olin aika syvällä suossa... Mutta hyvät tuli. Näitä pitkin on turvallista roudata kamaa omaan varaosapankkiimme. Jotenkin pitäisi pystyä päättämään, että yksikään turha roina ei pääse näistä rapuista ylös.

Itselläni olisi nyt tiedossa "miesten töitä". Miten mahtaa sujua allekirjoittaneelta vesieristyksen teko?

8 kommenttia:

  1. Ensimmäistä kertaa Omppulaan kommentoin (tai totta puhuen kolmatta kun edelliset versiot tästä viestistä sain kadotettua - ja jos ne jostain bittiavaruudesta vielä ilmestyy niin yritetään poistaa).
    Meillä päädyttiin muutama vuosi sitten tuohon samaiseen Conturan malliin ulkonäkösyistä, vaikka mieluusti muuten kotimaista suosinkin. Olemme olleet tyytyväisiä, ainoa "vika" on siinä että takka on melkeinpä turhankin tehokas. Yhdellä pesällisellä lämmittää meidän saunatuvan niin hyvin ettei tulenloimotuksesta kauaa tarvitse nauttia. Ja klapeja ei sitten kesken kaiken kannata lisäillä, meillä tuli savua sen verran sisään että palohälyttimet tuli kunnolla testattua. Muutamasta kerrasta sen kyllä oppi...
    Anyway, jos nyt pitäisi uudelleen valita takka/kamiina, olisi se varmasti kuitenkin ihan sama Contura.
    Mukavia takkailtoja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ärsyttävää, kun viesti katoaa. Minullekin on käynyt niin. Olen todennut, että ennen kommentin kirjoittamista kannattaa valita valikosta kommentoiko kirjautuneena vai anonyymina tms. Kun sen valinnan tekee ensin, kommentti häviää harvemmin. Kiitos kun jaksoit naputella uudestaan!

      Kiva kuulla, että olette tyytyväisiä Conturaan. Meille on tärkeää tuijotteluaika, joten mies oli oikein erikseen tentannut siitä. Myyjä oli sanonut, että takassa on säädin, jolla voi säätää palamisen tehoa. Kuulemma yhtä klapia voi polttaa vaikka kolme tuntia. Olisikohan teilläkin sellainen säädin? Voi tietysti olla, että se on vasta myöhemmän tuotekehityksen tulos.

      Poista
  2. On mukava seurata rakennuksenne etenemistä, hieno tulee :)

    VastaaPoista
  3. Hienosti teillä hommat etenee! Jäin heti ihastelemaan noita portaita. Meillä keväällä jatkuvan kattorempan yhteydessä olisi tarkoitus rempata kylmävintti käyttökuntoon - portaat vintille tosin vaan puuttuvat :D Myös portaiden paikasta on miehen kanssa hieman erilaisia visioita, ehkä parasta pyytää ulkopuolinen timpuri paikalle tekemään arviota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hommat etenevät :) Noihin rappuihin tulee vielä pystylaudat. Niistä tulee siis umpinaiset. Ehdottomasti kannattaa kysyä ammattilaisen arvio rapuista. Etenkin, jos on jotain rakennuslupiin liittyvää säätöä, mut en tiedä onko teillä.

      Poista
  4. Näkyykös nää mun kommentit? Kokeillaan.
    Ihania aina vaan noi sun ottamas kuvat. Teet kyllä kuvillas arjesta kaunista.
    Terv. K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti K kehuista ja kommentista - joka tosiaankin näkyy!

      Poista