tiistai 31. maaliskuuta 2015

Astetta krouvimpi panelointi


Olen käynyt salilla. Siksi tämä remppapäiväkirjan pito on hiukan kärsinyt. Päätimme ystäväni kanssa, että ensi kesänä isopurje nousee ilman vinssiä. Tai jos ei ilman vinssiä, niin ilman kampea. En tiedä nouseeko, mutta sen tiedän, että vuorokaudessa on kovin rajallinen määrä tunteja.

Eli hiukan krouvimpi selitys blogihiljaisuudelle :) Mutta nyt krouvimpaan remppa-asiaan: saunatuvan panelointiin. Tilasimme suoraan sahalta (jonka nimeä en nyt muista, eikä mieskään ole vieressä auttamassa) tuollaista vähän paksumpaa seinäpaneelia. Ajatuksena oli maalata se valkoiseksi. Pohjamaalaus tehtiin sahalla valmiiksi.


Pohjamaali on todella epätasainen, ja maalia on käytetty niukasti. Tätä ei siis ole todellakaan tarkoitettu lopulliseksi pintakäsittelyksi, mutta me olemme nyt tykästyneet siihen. Vahvassa harkinnassa on maalaussuunnitelman hylkääminen ja seinien jättäminen tuolle pohjamaalipinnalle. Vähän niin kuin astetta krouvimpi kuultomaalaus. 

Tässä kuvassa näkyy myös katto, joka sekin on sahalla pohjamaalattua paneelia. Se on hiukan kapeampaa kuin seinissä.


Kuvan keskellä näkyvä palkki on kattotuolin vaakapuu, joka jää näkyviin. Kattotuolit ajattelimme hioa kevyesti ja vahata/lakata, etteivät ne kellastuisi. Kattotuolien päälle tulee osaan tilasta parvi, jonka lattia on lankkua. Senkin ajattelimme vain vahata tai lakata kevyesti.

Näillä suunnitelmilla takkatuvasta tulee aikamoinen puusinfonia ja oksankohtanäyttely... Onko liikaa puuta? Tuleeko tunkkaista? Voiko puuta olla koskaan liikaa? Jostain syystä olen nyt itse ihan fiiliksissä näistä puupinnoista!

12 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Helpompihan se on tehdä niin, että katselette tuota niin kauan kuin se miellyttää ja sitten joskus maalaatte, jos siltä tuntuu. Toisin päin on vaikeampaa. Vaikka varmasti maalattukin tulos miellyttää pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Tila on korkea ja hankala maalattava, joten senkin takia luulen, että tuo pohjamaalattu saa aika pitkän elämän.

      Poista
  2. Tessan kanssa samaa mieltä, en lähtisi ihan vielä maalaamaan vaan katsoisin miltä näyttää eri valoissa ja vuodenaikoina. Tykkään noista seinistä kyllä tosi paljon tuollaisenaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kevätvalossa näyttää supervalkoiselta ja valoisalta tuollaisenakin. En panisi pahakseni, vaikka olisi hiukan hämyisempikin. Toisaalta on ihan mahdotonta kuvitella, miltä tuo näyttää talvella keinovalossa, kun koko tilassa ei ole vielä yhtään lamppua.

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä. Älkää maalatko - ainakaan vielä. Yhtään ei ole liikaa puuta, saati tunkkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olemme nyt itsekin päätyneet ajattelemaan. Ei maalata, ei ainakaan vielä ;)

      Poista
  4. Komppaan edellisiä :) Teillä on hommat edennyt hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehellä taisi olla ajatus, että tähän mennessä sauna olisi jo kokonaan valmis. Ei ole, mutta onhan tuo silti ihan sujuvasti mennyt koko ajan eteenpäin.

      Poista
  5. Pohjamaalilla saa tosi mageen mattapinnan. Sen huono puoli vaan on se, että kaikki paska tarttuu siihen kiinni. Mutta väliäkös sillä, jos tarttuu, niin sitten vuoden päästä pintaan uutta kerrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pinta on todellakin aivan matta. Ja lika tarttuu senkin takia, että laudan pinta on sellainen hiukan karvainen.

      Poista
  6. Mä olen aina sanonu, et jos kaikki pinnat on puuta, fiilis on ihan kuin saunatuvassa. No tehän ootte saunatuvassa, joten...
    Kuten kaikki yllä ovat todenneet. Maalia saa halutessaan lisää, toisinpäin on toivotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan, fiilis on kuin saunatuvassa :) Sillä mennään!

      Poista