maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sikströmin rouvan kupit (ja mun rautaharava)

 

Huhtikuu 2015 jää historiaan hetkenä, jolloin meistä tuli kahvikuppiaikuisia. Se tarkoittaa, että pöytään katettiin mukien sijaan ihan oikeat pienet kahvikupit. Juhlimme viikonloppuna miesväen synttäreitä ja nimppareita, ja jostakin sain päähäni, että nyt pitää hommata fiinit kupit.

Olisikohan syynä kuppi-innostukseen tämä?


Pihaan tuli kuorma hiekkaa, ja kompostista on kaivettu multaa. Vapaa-aika, joka on jäänyt omista ja muksun harrastuksista yli, on kulunut uuden parhaan ystäväni rautaharavan kanssa. Pahimmat kaivannot on nyt tasoiteltu, mutta hommaa on vielä vaikka kuinka. Salaojia vedettiin syksyllä vähän sinne ja tänne, joten aikalailla kaikki nurmikot täytyy tasoittaa. Kun sohii (viiden kilon saviklimpit saappaiden pohjissa) rautaharavalla menemään, alkaa kummasti kaivata jotain vähemmän krouvia iloa elämäänsä.

Miehen isoäiti arvosti kaunista kattausta, ja hänellä oli vaikka minkälaisia astiastoja. Hän myös maalasi kuppeja itse, mutta todellinen kuppitaituri oli hänen ystävänsä rouva Sikström.


Kätköistä kaivetut perintökupit tarjoavat jokseenkin täydellisen vastakohdan rautaharavalle. Rouva Sikström on maalannut ne käsin kaupunkikodissaan, eikä hänellä ole taatusti ollut saviklimppejä kengissään töiden jälkeen.

Tiskasin kupit käsin ja mietin, ettei kärsivällisyyteni taitaisi riittää kahvikuppien maalamiseen, mutta olisi sitä(kin) hauskaa joskus kokeilla. Toistaiseksi täytyy kuitenkin tyytyä rautaharavahommiin.

6 kommenttia:

  1. Fiiniä. Jossain vaiheessa posliinin maalaus oli tosi kova juttu. Monen kaverin kotona tuoksui posliininmaalaukselle (joku maalin kiinnitysaine kenties?). Se oli jotenkin kauhean jännää katseltavaa. Meilläkin äiti maalasi jonkin aikaa. Taisi olla ainoita harvoja kansalaisopiston tarjoamia vähän erikoisempia kursseja. Kahvikalustolla voi olla iso tunnearvo ennenkaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiiniä tosiaan :) Voisi sanoa jopa pömpöösiä, mutta sanan kaiku on turhan negatiivinen. En koskaan ostaisi tällaisia kuppeja itse, mutta perittynä ne tuntuvat hienoilta ja tärkeiltä.

      Minä olen jotenkin missannut aivan kokonaan posliinimaalausbuumin tunnelmat, ei kerrassaan mitään mielikuvaa sellaisesta. Hauskaa, kun mainitsit tuon tuoksun, koska sitä anoppikin muisteli :)

      Poista
  2. Härregud, mitkä sävyt! Todella hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todella hienot :) Tämmösiä ne kahvikuppiaikuisten kupit ovat!

      Poista
  3. Ihastuttavan väriset kupit, ja rautaharavastakin tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Rautaharava on aivan super! Etenkin sen jälkeen, kun mies vinkkasi, että levityshomma on huomattavasti kevyempää, kun kääntää haravan niin, että piikit ovat ylöspäin.

      Poista