maanantai 7. syyskuuta 2015

Semmosta kuuluu


Istuimme lauantaina ystävien kanssa iltaa. Ihana hetki: kaikilla oli kaikki hyvin. Laseissa viiniä, lapsilla keskenään hauskaa, yt-neuvottelujen yhteenlaskettu määrä siedettävällä tasolla.

Et ole päivitellyt vähään aikaan blogia, sanoi ystävä minulle. Yhteinen Viipurin reissukin on vielä perkaamatta, patisti toinen.

Sanoin, että on vähän hankalaa asettua ihanaan lifestyle-moodiin, kun maailma myrskyää ympärillä. Kirjoita se sitten, sanoi ystävä.

Kirjoitan siis sen. Olen seurannut työn puolesta ja paljon vapaa-ajallakin pakolaiskriisiä. Päähän ei ole viime aikoina juuri muuta mahtunut.

Muistan jotenkin vahvasti kouluajoilta sen tunteen, kun historiantunneilla käsiteltiin ihmiskunnan tekemiä hirveyksiä. Eivätkö ne aikalaiset tajunneet?! Orjuus, natsit, atomipommit, rotuerottelu... Lista alhaisista teoista on pitkä - mutta kuitenkin lyhyempi kuin vielä tapahtuvien. Monenlaista on meneillään nytkin. Asioita, joita tulevat sukupolvet lukevat oppikirjoista ja kysyvät: Eivätkö ne tajunneet.

Mies pakkasi vaatteita vastaanottokeskukseen. Ajatus siitä, että joku jossain pakkaisi vaatteita omalle puolisolleni, on kestämätön. Mitä tekisin, jos hänen olisi pakko lähteä hakemaan perheellemme tulevaisuutta jostain muualta? Mitä sanoisin ovella? Mitä kertoisin lapselle, joka on niin monen muun pikkupojan tavoin isänsä suurin fani? Vai lähtisimmekö yhdessä? Syljettäisiinkö päällemme vai saisimmeko apua? 

Elämän mukaviin puoliin keskittyvien blogien olemukseen ei oikein saumattomasti istu maailman rumuus. Olen huomannut, että moni bloggari rajaakin kaiken ruman pois. Blogi elää irrallaan muusta maailmasta. Tavallaan ymmärrän sen. Se, että itse lopettaisi kauneuden tai hauskuuden näkemisen ympärillään, ei millään tavalla muuta maailmaa paremmaksi.

Itse olen viime aikoina ihastellut portinpielen tolppaa, jonka syksy on verhonnut. Kuivan kauden jälkeen sammal on saanut sateesta kasvuvoimaa. Joka päivä, kun tulen portista kotiin, huomaan sammalen. Se on niin kaunis :) Portin sisäpuolella on kaikki hyvin. Sauna etenee, omenat alkavat olla kypsiä.

Ajatukset vain tahtovat jäädä portin ulkopuolelle.

10 kommenttia:

  1. Olen samaa miettinyt. Bloggaustahti on vähentynyt, ja jotenkin blogeja lukiessa olen miettinyt, että miten periaatteessa tyhjänpäiväiselle tämä tuntuu näiden hirveiden uutisten keskellä. Itse en ole juuri blogiini ottanut tällaisia asioita ennen esille, mutta viime viikkoina olen miettinyt twitter-tilin aukaisemista; olisi siinä sivussa ja sivuaisi sitten ihan jotain muita aiheita kuin remonttia ja sisustamista ja kaikkea pinnallista hössötystä.

    Hirveyksistä huolimatta elämä jatkuu kuitenkin ja kauniitakin asioita tapahtuu, ja niistä oli pitkästä aikaa kiva kirjoittaa juuri äsken. Oli tarpeeksi kauniita ja kivoja kuvia, jotka piristivät omaakin mieltä.

    Ja toisaalta tuumimme juuri viikonloppuna mieheni kanssa, kuinka kornia tämä on. Nyt vasta Syyrian kurjuus tuntuu ja kuuluu meidänkin elämässä. Onhan siellä sodittu jo monta vuotta, mutta nyt pakolaisilla tuli vain mitta täyteen leirielämän ja sodan pitkittymisen suhteen. Ja vasta kun he tulevat tänne, ymmärrämme, että hei ja voi kauhea. Enää nämä eivät näy vain uutisissa vaan myös ihan Suomessa asti. Mutta ei kai se ihminen vain jaksa rypistellä kurjien asioiden keskellä koko aikaa; kurjuutta ja kauheuksia kun vain valitettavasti löytyy aina vain tästä maailmasta.

    Hmh, tulipa tästä pitkä ajatusvirsi, mutta summa summarum: ymmärrän niin täysin, mitä tarkoitat. Voi vain toivoa jotain parempaa huomista; ja että paha häviäisi lopulta. Ja hyvä voittaisi pahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto lisää tuskaa, niinhän se menee. Toisaalta esim. somen #ennenolinpakolainen -kampanja avaa hienosti myös sitä toista, toivon ja lohdun, puolta. Moni on saanut Suomessa uuden alun ja käyttänyt tilaisuuden hienosti hyväkseen.

      Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta täytyy olla myös iloa ja kiitollisuus siitä :)

      Poista
  2. Hienoa, että kirjoitat tästä, Suvi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Koitetaan pitää inhimillisyyttä pinnalla.

      Poista
  3. Kyllä uutiset maailmalta ja meiltä mietityttävät taas kerran entistä enemmän, Mietin omia maanmiehiäni, jotka ovat unohtaneet oman historiansa. Mietin omaa sukuani, mummoani, joka on talvisodan alkaessa synnyttänyt esikoisensa, isäni. Ja kuinka he ovat joutuneet lähtemään ja jättämään oman kotinsa isäni isän ollessa siellä jossakin. Pelko ja turvattomuus, jota he kokivat tuolloin tulee nyt jotenkin hyvin lähelle tänä aikana. Vaikkakin siitä on vain kapea aavistus.

    Itse olen pitänyt blogin kirjoittamista positiivisten asioiden käsittelynä, mutta realismi on hyvä pitää mielessä ja pieleen menneitä asioitakin pitää tuoda julki. Pari postausta sitten käsittelin omassa blogissani tätä samaa aihetta ja haastoin lukijoita laittamaan pakolaiskeräyksiin rahaa vaikka kukkasipulipussin verran.

    Mukavaa syksyn alkua sinulle Suvi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuokin tekee tästä niin piinallista, että monella on vielä muistissa se lähtijän osa. Varmasti heidän on myös helpompi samaistua ihmisiin, jotka joutuvat jättämään kotinsa. Hirmu kylmältä tuntuu se tapa, jolla monet pakolaisista puhuvat. Oma koti, maa ja kulttuuri ovat kuitenkin suurimalle osalle meistä ne elämän tärkeimmät jutut.

      Mukavaa syksyä myös sinulle :)

      Poista
  4. Hieno postaus raskaasta aiheesta. Ajat on nyt nämä, täytyy yrittää säilyttää positiivinen asenne, ettei vaivu epätoivoon. Varmasti se on vaikeaa, jos pääsee läheltä seuraamaan ihmisten hätää ja surua, joten voimia sinulle!<3

    Ihana tuo portti ja kuva! Kiva myös kuulla, että portin sisäpuolella on asiat hyvin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina :) Minäkin tykkään kovasti portista. Siinä on vain nykyisin sellainen ongelma, että portista tuli liian lyhyt, kun tolppia oli pakko hiukan leventää. Eli kiinni sitä ei enää saa.

      Poista
  5. Hyviä pohdintoja ja elämän tosiasioiden esiin tuomista.
    Ystäväni lapsi oli tullut yhtenä päivänä koulusta kotiin hyvin kiihtyneenä ja peloissaan ja kysynyt;
    'Äiti, äiti, ovatko pakolaiset pahoja?'
    Äiti ihmeissään kysyi, 'Miten niin?'
    'Koska koulussa sanottiin niin, että ne ovat pahoja kun tulevat tänne!'
    Se laittoi taas miettimään kansakunnan omahyväisyyttä.
    Autamme niitä jotka apua tarvitsevat.

    Kaunista syyskuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin törmännyt tuohon, että lapsia usutetaan pelkäämään pakolaisia. En voi käsittää niitä vanhempia, jotka esimerkiksi vievät lapsiaan vastaanottokeskuksia vastustaviin mielenilmauksiin. Miksi pitää tartuttaa vihanpito, en käsitä. Varmasti jokaisessa ihmisryhmässä on ne muutamat mätämunat mukana, mutta miten kukaan voi leimata kokonaisen ihmisjoukon/kansan joidenkin mokien takia...

      Kaunista syksyä Susanna!

      Poista