keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hattivatit puutarhassamme


Nurmikolla kasvaa pikkuruisia vaaleanharmaita sieniä. Ne ovat ihan haperoja, auringonsäteet paistavat niistä läpi. Ovatko haperoja myös virallisesti, en tiedä.

Jos yöllä sataa, niitä nousee vauhdilla. Vaikka ajaisi nurmikon, ne ponkaisevat aamuksi takaisin.



Kun sieniä katselee kameran linssin läpi, ne näyttävät loistavilta hattivateilta.

Syyskuu oli kaunis. Tulisiko lokakuustakin lämmin? Tavalla tai toisella.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pitkästä aikaa kirppislöytöjä


Kävin pitkästä aikaa kirppiksellä. Tuulettamassa aivoja, avaamassa aisteja. Rentoutumassa ostelun merkeissä, kuten meillä länsimaalaisilla on toisinaan tapana. Kävin myös Stockalla ;) 

Kirppikseltä matkaan lähti kaksi savikulhoa ja yksi iso lautanen. Lautanen on Arabian Ruska-sarjaa, ja hintalapussa luki "tarjoilulautanen". Mahtaako olla oikea termi, en tiedä. Ajattelin, että lautaselta voi tarjoilla monenlaista salaatista voileipiin. Ehkä se kestää uuninkin? Jos kestää, niin siinä voisi myös tehdä piirasta, reunat ovat riittävän korkeat.

Kirppispostauksessa pitää tietysti olla myös hinnat. Pikkukulhoista toinen maksoi 50 senttiä ja toinen 1 euron, ja Ruska-vati maksoi 9 euroa. Ajattelin kassalla, että 10,50 euroa näistä on oikein passeli hinta.


Kulhot pääsivät heti tositoimiin puutarhaan. Lämmin syyssää on suosinut sauna- ja puutarhahommien tekijöitä. Ulkona syöminen on nyt vähintäänkin yhtä mukavaa kuin kesäkuussa oli. Pakastealtaan pinaattikeittokin maistuu paljon paremmalta, kun on ensin haravoinut pari tuntia.

Olen jo haravoinut aika paljonkin, vaikka suurin osa lehdistä on edelleen tiukasti puissa kiinni. Vähäisen omenasadon noukkiminen sujuu helpommin, kun nurmi on suunnilleen lehdetön.




Yritän tsemppailla, ettei maailman rumuus pääsisi yhyttämään. Aika paljon iloa voi tällä kirppis + puutarha + soppa -reseptillä saada. Iloisten asioiden uutisarvokin taitaa olla nousussa, joten toivottavasti tunnelmista oli iloa myös siellä ruudun toisella puolella :) 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Ilonaiheita



Keltaista keltaisella. Se on ehdottomasti ilonaihe. Makkarissa on kaksi ikkunaa etelään, ja jos vain aurinko paistaa, huone kylpee valossa. Mietin, mahtavatko nuppuisina poimimani auringonkukat aueta laisinkaan vaasissa. Olisihan se pitänyt tietää, että makkarin valo saa ne kukkimaan.


Omppusato on melko surkea, mutta en juuri sure sitä. Mehuakin on vielä viime vuodesta jäljellä. Se on ehdottomasti ilonaihe, ettei tarvitse joka ilta miettiä, mihin oikein laittaisi kaikki omenat.



Erityisen riemukas asia on sesongin ensimmäinen omenapiirakka. Se olisi helpointa tehdä itse, mutta sen tekeminen on hauskempaa muksun kanssa. Olisin latonut nuo omppupalat ihan eri rytmillä itse, säntillisesti kuvioiden. Nyt tuli paljon luovempi versio.

 

Ilonaihe on myös ajatus siitä, että kohta alkaa lämmityskausi. Aamuvirkku mies ja puulämmitys on toimiva yhdistelmä. Kun itse kömmin raput alas alakertaan, hella hohkaa jo lämpöä, ja keittiö on paljon muuta taloa lämpimämpi.  

maanantai 7. syyskuuta 2015

Semmosta kuuluu


Istuimme lauantaina ystävien kanssa iltaa. Ihana hetki: kaikilla oli kaikki hyvin. Laseissa viiniä, lapsilla keskenään hauskaa, yt-neuvottelujen yhteenlaskettu määrä siedettävällä tasolla.

Et ole päivitellyt vähään aikaan blogia, sanoi ystävä minulle. Yhteinen Viipurin reissukin on vielä perkaamatta, patisti toinen.

Sanoin, että on vähän hankalaa asettua ihanaan lifestyle-moodiin, kun maailma myrskyää ympärillä. Kirjoita se sitten, sanoi ystävä.

Kirjoitan siis sen. Olen seurannut työn puolesta ja paljon vapaa-ajallakin pakolaiskriisiä. Päähän ei ole viime aikoina juuri muuta mahtunut.

Muistan jotenkin vahvasti kouluajoilta sen tunteen, kun historiantunneilla käsiteltiin ihmiskunnan tekemiä hirveyksiä. Eivätkö ne aikalaiset tajunneet?! Orjuus, natsit, atomipommit, rotuerottelu... Lista alhaisista teoista on pitkä - mutta kuitenkin lyhyempi kuin vielä tapahtuvien. Monenlaista on meneillään nytkin. Asioita, joita tulevat sukupolvet lukevat oppikirjoista ja kysyvät: Eivätkö ne tajunneet.

Mies pakkasi vaatteita vastaanottokeskukseen. Ajatus siitä, että joku jossain pakkaisi vaatteita omalle puolisolleni, on kestämätön. Mitä tekisin, jos hänen olisi pakko lähteä hakemaan perheellemme tulevaisuutta jostain muualta? Mitä sanoisin ovella? Mitä kertoisin lapselle, joka on niin monen muun pikkupojan tavoin isänsä suurin fani? Vai lähtisimmekö yhdessä? Syljettäisiinkö päällemme vai saisimmeko apua? 

Elämän mukaviin puoliin keskittyvien blogien olemukseen ei oikein saumattomasti istu maailman rumuus. Olen huomannut, että moni bloggari rajaakin kaiken ruman pois. Blogi elää irrallaan muusta maailmasta. Tavallaan ymmärrän sen. Se, että itse lopettaisi kauneuden tai hauskuuden näkemisen ympärillään, ei millään tavalla muuta maailmaa paremmaksi.

Itse olen viime aikoina ihastellut portinpielen tolppaa, jonka syksy on verhonnut. Kuivan kauden jälkeen sammal on saanut sateesta kasvuvoimaa. Joka päivä, kun tulen portista kotiin, huomaan sammalen. Se on niin kaunis :) Portin sisäpuolella on kaikki hyvin. Sauna etenee, omenat alkavat olla kypsiä.

Ajatukset vain tahtovat jäädä portin ulkopuolelle.