tiistai 17. toukokuuta 2016

Testing testing




Tältä näyttää rapun uudet kesäkukat. Hortensia ja laventeli ovat molemmat lempikukkiani. Monen muun lisäksi ;) Paahteinen rappu ei ole paras paikka hortensialle, joten laventeli taitaa saada uutta seuraa ja hortensia siirron muualle.

Kukat näyttävät kivalle, mutta mites valokuvat?



Valokuvia mietin sen takia, että minulla on ollut kameraongelmia. Järkkäri temppuilee, enkä ole löytänyt huoltopaikkaa, joka fiksaisi sen. Toisaalta pohdin järjestelmäkamerasta luopumista, koska pokkaria olisi mukavampi kantaa mukana.

Pyörittelin aihetta lounaspöydässä, ja työkaveri tarjosi pokkariaan testiin.


Nämä kuvat napsin siis pokkarilla, joka on merkiltään Sony. Sony G lukee kamerassa, sen tarkemmin en tiedä mallista. Ihan tukevan oloinen kamera mutta kuitenkin rutkasti pienempi ja kevyempi kuin järkkäri. Minulla on Sonyn kännykkä, ja olen kännykkäni kameraan tosi tyytyväinen, joten merkki olisi siinä mielessä ihan luonteva valinta.

Ehkä näissä lemmikeissä näkyy parhaiten, että kyseessä on pokkari.


En tiedä... Järkkäri on kyllä vaikkapa näissä kukkien lähikuvissa ihan ylivoimainen, mutta toisaalta käsillä oleva kamera on paras kamera. Kuvakirjoihin/perhealbumiin pokkarilaatu riittäisi varmaan mainiosti, mutta blogissa olisi kiva vähän hifistellä kuvien kanssa ainakin toisinaan.

Järkkäreistäkin on tullut viime vuosina paljon uusia pienempiä vaihtoehtoja, joten ehkä sieltäkin löytyisi joku taskuun passaava. Jos teillä on kokemuksia hyvistä pokkareista tai minijärkkäreistä, niin mieluusti kuulisin plussia ja miinuksia. (Ja ei, ihan pelkän kännykkäkameran varaan en kyllä halua heittäytyä!)

6 kommenttia:

  1. Itselläni on minijärkkäri Samsung NX2000. Suosittelen ja kannattaa muutenkin tutustua minijärkkäreihin ovat pienempiä ja kevyempiä kun isot. Kokeilla kannattaa ei muuten tiedä.

    Ihania omenan kukkia, kohta se aika on. Nyt on luvattu sopivia ilmojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni oli mielessä, iso tuli. Saattaa olla, että minijärkkäriä tulee vielä ikävä, kun jättikamera painaa. Mutta tää ratkesi ihan sattuman kautta, joten näin mennään. Kiitos Sinulle suosituksesta kuitenkin :)

      Poista
  2. Meillä on ollut nyt puolisen vuotta käytössä Olympus OM-D E-M10 ja olen tykännyt. Sopivan pieni, mutta kuitenkin järkkäri. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommentista! Toivottavasti mustakin tulee tyytyväinen uuden kameran omistaja.

      Poista
  3. Miten kesä on edennyt?

    VastaaPoista